Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 13


 

Eron myöntäminen Ari Tuulenkarille kaupungin luottamustoimista ja uuden jäsenen valitseminen

KVALT 27.02.2023 § 13  

38/00.00.01.02/2023  

 

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto totesi Ari Tuulenkarin menettäneen vaalikelpoisuutensa kaupungin luottamustoimiin paikkakunnalta muuton vuoksi ja valitsi yksimielisesti jäljellä olevaksi toimikaudeksi sivistyslautakuntaan ja Jokilaaksojen jätelautakuntaan varajäseneksi Juha Murisojan.

 

 

 

 

KHALL 07.02.2023 § 38 

 

 

 

Ari Tuulenkari on ilmoittanut 27.1.2023, että on muuttanut vakinaisesti pois Haapajärveltä ja pyytää tällä perusteella eroa luottamustoimistaan. Tuulenkari on toiminut henkilökohtaisena varajäsenenä sekä sivistyslautakunnassa että Ylivieskan kaupungin jätelautakunnassa.

 

Kuntalain 78 §:n mukaan jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi.

 

Hallintosäännön 10 §:n mukaan sivistyslautakuntaan valitaan yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä. Kuntalain 74 §:ssä on säädetty vaalikelpoisuus muihin toimielimiin. Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö joka on vaalikelpoinen valtuustoon, mutta ei kuitenkaan:

  1. asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö
  2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteistön tai säätiön palveluksessa
  3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Sivistyslautakunnan kokoonpano:

 

Jäsen                          Henkilökohtainen varajäsen

Tiina Pietikäinen                    Marja Kantola

Mikko Holmström                   Aapo Romppanen

Katjaana Kauppinen              Tarja Lasonpalo-Paananen

Tapio Honka                          Seppo Tiitto

Simo Alanko                           Voitto Rapinoja

Maarit Nikula                          Maritta Niska

Margareetta Vilppola              Kaija Jokela

Vesa Puputti                           Marjo Puputti

Jukka-Pekka Hjelm                Ari Tuulenkari

 

Jokilaaksojen jätelautakunnan paikkajakauman kaudelle 2021-2025 mukaisesti kokoomuksen paikan on saanut Haapajärvi. Aiemman linjauksen mukaisesti parittoman paikat ovat naispaikkoja (mies varalla).

 

Jäsen                                    Henkilökohtainen varajäsen

Mirjami Räisänen                  Ari Tuulenkari

 

 Valmistelija: Hille-Mari Tenhovuori p. 044 4456 115

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto
1. toteaa Ari Tuulenkarin menettäneen vaalikelpoisuutensa kaupungin luottamustoimiin paikkakunnalta muuton vuoksi.
2. valitsee uudet henkilökohtaiset varajäsenet Ari Tuulenkarin tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi sivistyslautakuntaan ja Jokilaaksojen jätelautakuntaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.