RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Jokilatvan opiston johtokunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2023
JOJOHTOK 21.03.2023 § 8
53/12.08.02.04/2023
Opintoseteliavustus on tarkoitettu korvaamaan aikuisopiskelusta perittäviä maksuja vapaan sivistystyön tutkintoon johtamattomassa koulutuksessa. Avustuksen avulla oppilaitos voi alentaa opintomaksuja tai jättää ne kokonaan perimättä opiskelijoilta, joiden kouluttautumista halutaan edistää.
Ryhmät, joiden kouluttautumista opintoseteleillä voidaan tukea:
- Maahanmuuttajat, joilla on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa. Turvapaikanhakijat eivät kuulu tähän ryhmään.
- Työttömät, jotka ovat kokopäivätyöhön käytettävissä tai jotka odottavat sovitun työn alkamista. Työttömiksi voidaan myös lukea pitkäksi ajaksi lomautetut henkilöt.
- Henkilöt, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta ja jotka eivät kuulu oppivelvollisuuden piiriin.
- Henkilöt, joilla on oppimisvaikeuksia. Lähtökohtana on henkilön oma kokemus oppimisvaikeuksista.
- Eläkettä saavat henkilöt, jotka eivät ole ansiotyössä.
Opintoseteliavustusta voivat hakea kansalaisopistojen, kansanopistojen ja opintokeskusten ylläpitäjät.
Opetushallitus avaa opintoseteliavustukset haettavaksi 30.1.2023. Avustushakemus tehdään sähköisellä hakulomakkeella oppilaitoksen ylläpitäjän nimissä.
Hakemuksen tulee olla tallennettuna järjestelmään viimeistään 9.3.2023 klo 16.15.
Jokilatvan opisto on hakenut lukuvuodeksi 2023-2024 opintoseteliavustusta 470 opiskelijalle yhteensä 14 700 e. Hakemus on jätetty Opetushallituksen sähköisen järjestelmään 10.2.2023 klo 13:45.
Hakemus on esityslistan liitteenä.
Valmistelija: Rehtori Kim Oja 044 4456 167
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi opintoseteliavustushakemus 2023.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |