RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 22.03.2023/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
NUOVALT 22.03.2023 § 11
Kuntalain 103 §:n mukaan lautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Hallintosäännön 118 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja ja/tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä mikäli mahdollista, siinä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään vähintään neljää päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Päätös
Nuorisovaltuuston kokous on laillinen ja päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtajan lisäksi seitsemän jäsentä. Sekä kokouskutsut on toimitettu hyvissä ajoin ennen kokousta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |