RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet v. 2022
KVALT 17.04.2023 § 26
94/00.01.03.01/2023
Liitteenä valtuustoaloitteet, jotka on jätetty vuonna 2022 sekä aloitteet, jotka on jätetty aikaisempina vuosina ja jotka ovat vielä keskeneräisenä.
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 11.04.2023 § 107
Kaupungin hallintosäännön 110 §:n mukaan:
Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen vastuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.
Edellinen luettelo on annettu tiedoksi kaupunginvaltuustolle 26.4.2021, liitteenä olevassa luettelossa ko. ajankohdan jälkeen tehdyt muutokset aloitteiden käsittelyssä ja vuoden 2021 aikana jätetyt aloitteet ja niiden käsittelyt.
Liitteenä valtuustoaloitteet, jotka on jätetty vuonna 2022 sekä aloitteet, jotka on jätetty aikaisempina vuosina ja jotka ovat vielä keskeneräisenä.
Valmistelija: Hille-Mari Tenhovuori p. 044 4456 115
Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi v. 2022 jätetyt aloitteet ja niiden käsittelyt sekä vanhemmat valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet, jotka ovat vielä keskeneräisiä.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |