RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2022 arviointikertomus
KVALT 12.06.2023 § 34
140/00.03.00/2023
Liitteenä arviointikertomus.
Päätös Hyväksyttiin.
TARLTK 31.05.2023 § 56
Kuntalain 121 §:ssä on määritelty, että tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Tarkastuslautakunta allekirjoittaa 31.5.2023 laatimansa arviointikertomuksen.
Valmistelija: Seija Ainassaari p. 044 4456116
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että se
1) merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi
2) lähettää arviontikertomuksen kaupunginhallitukselle tiedoksi ja velvoittaa kaupunginhallituksen antamaan lausunnon lokakuun 2023 loppuun mennessä toimenpiteistä, joihin on ryhdytty arviointikertomuksessa mainituista asioista.
Allekirjoitettu arviontikertomus otetaan tämän pöytäkirjan liitteeksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkitään, että lautakunnan jäsenet Hilkka Soranta ja Manne Niskanen allekirjoittavat arviointikertomuksen sähköisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |