Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 35



 

Talouskatsaus 1.1.-31.3.2023

KVALT 12.06.2023 § 35  

111/02.02.02/2023  

 

 

Toteutumisvertailu ja tuloslaskelmavertailu 31.3. vuosilta 2021 - 2023 ovat liitteenä.

 

Verotulojen toteutuminen 1.1. - 31.3. on liitteenä.

 

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

 

 

 

 

KHALL 09.05.2023 § 130 

 

 

 

Vuoden 2023 toteutuminen poikkeaa edellisestä vuodesta huomattavasti, koska sote- ja pelastuslaitoksen kustannukset eivät ole enää kaupungin talousluvuissa mukana. Suuret muutokset on myös verotulojen ja valtionosuuksien määrissä. Kaikki nämä muutokset johtuvat hyvinvointialueen toiminnan aloittamisesta vuoden 2023 alussa.

 

Käyttötaloudessa toimintakate 1.1. - 31.3.2023 on 4.934.536 euroa, kun se vuonna 2022 vastaavana ajankohtana oli 11.572.960 euroa. Ulkoiset toimintakulut olivat 6.006.319 euroa (13.032.805 euroa ed.vuonna) ja ulkoiset toimintatuotot 1.071.784 euroa (1.459.845 euroa ed. vuonna).

Verotulot ensimmäisellä vuosineljänneksellä olivat 5.405.333 euroa (ed. vuonna 7.230.393 euroa), valtionosuudet 1.631.682 euroa (ed. vuonna 6.756.594 euroa) ja rahoitustuotot ja -kulut netto -91.265 euroa (ed.vuonna 32.085 euroa). Vuosikate oli 2.011.215 euroa, kun se ed.vuonna oli 2.446.113 euroa.

Talousarvioon verrattuna käyttötalouden menojen toteutuminen oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 24 % ja tulojen toteutuminen 21,6 % sekä netto (toimintakate) 24,6 %. Laskennallisesti vuosineljänneksen toteutuminen olisi 25 %.

Kuluvana vuonna henkilöstömenot toteutuivat tammi-maaliskuussa 3.131.557 euroa (23,2 %) ja ed. vuonna 3.359.229 euroa (21,9 %). Palvelujen ostot olivat vain 1.819.243 euroa (24,8 %), kun suurin osa näistä kuluista siirtyi hyvinvointialueelle. Aineet, tarvikkeet ja tavarat toteutuivat 505.758 euroa (21,5 %), avustukset 146.460 euroa (19,7 %) ja muut toimintakulut 403.301 euroa (36,3 %).

Toteutumisvertailu ja tuloslaskelmavertailu 31.3. vuosilta 2021 - 2023 ovat liitteenä.

Verotulot kokonaisuutena olivat 31.3.2023 yhteensä 5.405.333 euroa, mikä sisältää kunnallisveroa 4.526.310 euroa, kiinteistöveroa 139.214 euroa ja yhteistöveron tuottoa 739.810 euroa. Valtionosuudet olivat kokonaisuutena 1.631.682 euroa. Verotulojen toteutuma oli 34,2 % ja valtionosuuden toteutuma 25 %.

Verotulojen toteutuminen 1.1. - 31.3. on liitteenä.

Vuosikate oli 2.011.215 euroa ja se on 434.898 euroa heikompi kuin ed. vuonna vastaavana ajankohtana. Sekä menot että tulot kertyvät osittain viiveellä, joten tilanne ei ole reaaliaikainen kaikilta osin. Sijoitukset ovat maaliskuun lopussa markkina-arvoltaan  OP Varainhoito 5,7 milj.euroa, Evli Varainhoito 4,0 milj.euroa ja Evlillä oleva entinen Elite Ab:n salkku 5,7 milj.euroa. Sijoituksissa on kuluvana vuonna helmikuu ollut miinus -merkkinen. Sijoitusten markkina-arvo on kasvanut edellisen vuoden lopusta n. 435.000 euroa.
 

 Valmistelija: Unto Vesamäki, puh. 044 4456132

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tiedoksi talouskatsauksen 1.1. - 31.3.2023.

 

Päätös Hyväksyttiin