RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Jokilatvan opiston johtokunta
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jokilatvan opiston soitinopetuksen opetussuunnitelmat
JOJOHTOK 26.06.2023 § 11
155/12.08.01.03/2023
Perussopimuksen 2010 7.1 § mukaisesti johtokunta vastaa opetuksen sisällöllisistä ja määrällisistä painotuksista hyväksyen mm. opiston opetussuunnitelmat.
Sivistyslautakunta on tehnyt päätöksen 22.06.2022 § 50, että Jokilatvan opisto voi järjestää osaamisperusteisesti suunniteltuja ja toteutettavia kursseja lv. 22-23 alkaen. Osaamisperusteisuus pilotoitiin lv. 22-23 aikana kymmenellä kurssilla em. päätöksen ja talousarvion 2022 toiminnallisten tavoitteiden mukaisesti.
Osaamisperusteisuuden pilotoinnin rinnalla käynnistettiin koko opiston opetussuunnitelman kirjoittaminen keväällä 2022. Vuoden 2023 toiminnallisiin tavoitteisiin kirjattiin tavoite, että opistolla olisi käytössään kaikkia oppiaineita koskevat opetussuunnitelma vuoden 2023 loppuun mennessä.
Yleisen opetussuunnitelman rinnalla käynnistettiin myös pianonsoiton, viulunsoiton, kitaransoiton ja laulunopetuksen opetussuunnitelmien kirjoittaminen.
Soitinopetuksen opetussuunnitelmat on kirjoitettu päätoimisten soitonopettajien ja rehtorin yhteistyönä.
Opetussuunnitelmat viedään valtakunnalliseen ePerusteet -järjestelmään omina itsenäisinä opetussuunnitelminaan.
Esityslistan liitteinä ovat pianonsoiton opetussuunnitelma 2023, viulunsoiton opetussuunnitelma 2023, kitaransoiton opetussuunnitelma 2023 ja laulunopetuksen opetussuunnitelma 2023.
Valmistelija: rehtori Kim Oja
Päätösehdotus Hyväksytään liitteenä olevat soitinopetuksen opetussuunnitelmat ja ne otetaan käyttöön 1.8.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |