RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Bioenergiaterminaalin rakentamishanke
KVALT 30.10.2023 § 55
133/02.05.03/2023
Oheismateriaalina jo edellisessä käsittelyssä mukana ollut tiivistelmä hankkeesta sekä 5.10.23 täydennetty hankehakemus.
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 17.10.2023 § 234
Haapajärven Bioenergiaterminaalin rakentamishankkeen hankehakemuksen käsittely on edennyt ja hankehakemusta on täydennetty rahoituspäätöksen tekevän Pohjois-Pohjanmaan liiton edustajien muutosesitysten mukaisesti. Mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen, niin varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät ensi vuoden puolella.
Oheismateriaalina jo edellisessä käsittelyssä mukana ollut tiivistelmä hankkeesta sekä 5.10.23 täydennetty hankehakemus.
Hanketta esitellään toisen kerran valtuuston iltakoulussa 16.10.23.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on edelleen 2,2 miljoonaa euroa, josta kaupungin kuntarahoitusosuus on 669.955 euroa ja haettava JTF-rahoitus 1,6 miljoonaa euroa. Hankehakemuksen nykyinen käsittelyvaihe ja hankkeen toteutuminen edellyttävät kaupungin sitovaa päätöstä kuntarahoitusosuuden maksamisesta.
Bioenergiaterminaalin valmistuttua vuokraustoiminnasta vastaa Haapajärven Yrityspalvelut Oy:n ja yhtiön kanssa tehdään asiasta erillinen sopimus.
Valmistelija: Juha Uusivirta p. 044-4456113
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että mikäli Bioenergiaterminaalin rakentamishanke saa hakemuksen mukaisen JTF-rahoituksen, niin kaupungin vuoden 2024 talousarvion investointiosaan varataan 670.000 euron määräraha kuntarahoitusosuuteen.
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 22.05.2023 § 140
Haapajärvellä toimi kaupungin, yrityspalvelujen ja Nihak ry:n yhteistyönä vuosina 2020-21 Biojalostamon arvoketju -hanke ja sen jatkohankkeena toimii vuonna 2022 alkanut Biojalostamon toteutettavuustarkastelu -hanke. Väylävirasto rakentaa parhaillaan Haapajärvelle raakapuuterminaalia, joka lisää Haapajärven merkitystä kuitupuun kuljetusten kannalta keskeisenä paikkakuntana. Täten energiakäyttöön ohjautuvien hakkuutähteiden määrä lisääntyy huomattavasti, mikä edellyttää terminaalitoimintojen kehittämistä, mikä osaltaan parantaa energiapuun korjuulogistiikkaa ja jalostusta sekä parantaa alan yritysten toimintaedellytyksiä. Osaltaan bioenergiaterminaali mahdollistaa myös energiayhtiöiden toiminnan kehittämisen siirtymävaiheessa turpeesta luopumisesta sekä turvaa puskurivarastot kysyntätilanteiden vaihdellessa. Bioenergiaterminaali edesauttaa osaltaan biolaitoksen toimintaedellytyksiä, joita selvitetään edellä mainitussa Biojalostamon toteutettavuustarkastelu -hankkeessa.
EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakaudella 2021-2027 on otettu käyttöön EAKR- ja ESR+ -rahastojen rinnalle uusi oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF (Just Transition Fund). Pohjois-Pohjanmaan liitto on linjannut, että yhtenä JTF-rahoituksen kohteena ovat puu-, bio- ja kiertotalousterminaalit. Investoinneissa tukitaso on enintään 70 %.
Oheismateriaalina Pohjois-Pohjanmaan liiton materiaalia EU:n ohjelmakauden 2021-2027 JTF-rahoituksesta.
Kaupunki, yrityspalvelut ja Nihak ry ovat valmistelleet yhteistyössä JTF-rahoituksen hankehakemuksen Bioenergiaterminaalin rakentamishankkeesta. JTF-rahoituksen ensimmäinen hakuaika on päättynyt 12.5.23, joten hakemus on jouduttu jättämään määräaikaan mennessä. Hankeaika on hakemuksen mukaan 1.6.23-31.12.24. Hankkeessa rakennettaisiin Hallan bioteollisuusalueelle bioenergiaterminaali, joka palvelisi laaja-alaisesti paikkakunnan ja alueen yrityksiä. Hankkeen kokonaiskustannukset olisivat 2,2 miljoonaa euroa, joka rahoitettaisiin 1,5 miljoonan euron JTF-rahoituksella ja kaupungin 670.000 euron rahoitusosuudella.
Liitteenä jätetty hankehakemus ja tiivistelmä hankkeesta. Hankehakemusta voidaan joutua myöhemmin tarkentamaan mm. rahoittajien vaatimien muutosten perusteella.
Valmistelija: Juha Uusivirta p. 044-4456113
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi liitteenä olevan ja JTF-rahoituksen hakuun jätetyn Bioenergiaterminaalin rakentamishankkeen hankehakemuksen. Kaupunginhallitus ilmoittaa samalla rahoituspäätöksen tekevälle Pohjois-Pohjanmaan liitolle, että Haapajärven kaupunki on sitoutunut hakemusvaiheessa hankehakemuksen mukaiseen noin 670.000 euron omarahoitusosuuteen, josta kaupunginhallitus tulee tekemään talousarvion muutosesityksen kaupunginvaltuustolle, mikäli po. hankkeelle myönnetään hakemuksen mukainen JTF-rahoitus.
Kaupunginhallitus myös esittää kaupunginvaltuustolle, että tässä hakemusvaiheessa asia merkitään tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin, että ennen kokousta asiantuntijoina kuultiin seuraavia: Jouni Niskanen, Hannu Vuorela ja Jouni Laajala, tähän asiaan liittyen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |