RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
PPE-Köökki osakassopimusmuutos
KVALT 30.10.2023 § 57
226/00.04.02/2023
Luonnos osakassopimukseksi on liitteenä.
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 17.10.2023 § 238
Haapajärven kaupunginvaltuusto on päätöksellään 6.6.2022 § 32 päättänyt sitoutua alueellisen ateria- ja puhtauspalveluja tuottavan in-house-yhitön perustamiseen yhdessä Pohjois-Pohjanman hyvinvointialueen ja muiden yhtiön osakkaiksi sitoutuvien organisaatioiden kanssa ja yhtiön osakkuuteen valmistelu- ja ohjausryhmän tekemien linjausten mukaisesti sekä hyväksyä kunnan ateria- ja puhtauspalvelutoiminnan siirtämisen perustettavalle yhtiölle. Osana päätöstä hyväksyttiin myös osakassopimus-, yhtiöjärjestys- ja muut perustamissopimukset.
PPE -Köökki Oy esittää sopijaosapuolille uuden osakassopimuksen hyväksymistä. Luonnos osakassopimukseksi on esityslistan liitteenä. Osakassopimukseen esitettävät muutokset on merkitty sopimusluonnokseen erivärisellä fontilla sekä kommentteina.
Muutokset ovat pääosin teknisluonteisia muutoksia, joilla sopimus muutetaan vastaamaan käynnissä olevaa toimintaa. Sopimuksesta esitetään poistettavaksi maininnat perusteilla olevasta yhitöstä ja esitetään niitä muutettavaksi vastaamaan tämän hetkistä tilannetta. Lisäksi ehdotetaan, että hallituksen jäsenmäärää nostetaan yhdellä. Hallituksessa esitetään olevan 5-8 jäsentä, joista kolme on Pohteen edustajia aiemman kahden Pohteen edustajan sijasta.
Tällä osakassopimuksella korvataan osapuolten ja yhtiön välillä 3.10.2022 allekirjoitettu osakassopimus.
Valmistelija: Mariane Ahmaoja 044 4456 132
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto:
1. hyväksyy osakassopimuksen liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti,
2. valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään em. asiakirjoihin tarvittavat lisäykset ja tarkennukset sekä allekirjoittamaan ko. asiakirjat.
Päätös Hyväksyttiin.
Juha Uusivirta poistui esteellisenä (hallintolaki 28.1 § 5 kohta, hallituksen jäsen) tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |