RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjatarkastajien valinta valtuusto
KVALT 14.11.2023 § 61
Kuntalain 107 §:n mukaan hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset pöytäkirjan laatimisesta, tarkastamisesta ja tiedoksiantamisesta (KuntaL 90.1 §:n 2j kohta). Myös pöytäkirjan allekirjoittamisesta määrätään hallintosäännössä (KuntaL 90.1 §:n 2k kohta).
Valtuuston työjärjestyksen 34 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla päätä, että pöytäkirja tarkastetaan muulla tavalla.
Pöytäkirjantarkastus suoritetaan sähköisesti 15.11.2023.
Valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (KuntaL 140 §).
Kaupunginvaltuuston päätöksen 12.6.2017 §:n 28 mukaan pöytäkirjantarkastajina toimivat vuorollaan kaksi valtuutettua aakkosjärjestyksessä.
Tarkastuvuorossa on Sikala Katja ja Tuohineva Ilmari.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Katja Sikala ja Eino Törölä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |