RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2024
KVALT 14.11.2023 § 65
249/02.03.01.00/2023
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 07.11.2023 § 260
Valtuustojen tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirrettiin kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta lukien. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa.
Merkittävä osa tulojen siirrosta tehdään kunnallisveron kautta. Ansiotuloverotukseen tehtävät muutokset toteutetaan siten, että niillä on mahdollisimman vähän vaikutusta verovelvollisten verotuksen tasoon. Näin ollen kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennettiin yhtä paljon;12,64 prosenttiyksikköä.
Kuntien vuoden 2023 tuloveroprosenttien määräämisestä on säädetty Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 55 §:n muuttamisesta annetussa laissa.
Vastaavasti on säädetty Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 b §:ssä. Säännöksen tarkoituksena on estää verotuksen kiristyminen sen johdosta, että kuntien tehtävien siirtäminen hyvinvointialueille ja valtion rahoituksen piiriin edellyttää valtion veron korotuksia. Aikaisemmista vuosista poiketen, tuloveroprosentti ilmoitetaan prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella.
Haapajärven tuloveroprosentti vuonna 2022 on 22,50 %, joten vuoden 2023 tuloveroprosentiksi saadaan vähentämällä siitä 12,64 %-yksikköä eli vuoden 2023 tuloveroprosentti on näin ollen 9,86 % eikä kunta ole voinut vaikuttaa sen tasoon vuonna 2023. Vuodelle 2024 kuntien on verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaisesti pyöristettävä tuloveroprosentti yhteen kymmenykseen.
Kesän 2023 aikana valtiovarainministeriö tarkensi kuntien ja hyvinvointialueiden välisten rahoituserien siirtojen perusteena olevia siirtolaskelmiaan kunnilta, kuntayhtymiltä ja hyvinvointialueilta keräämiensä tilinpäätös- ja taloustietojen perusteella. Tämän johdosta Haapajärven kaupungin valtionosuudet tulevat vuonna 2024 laskemaan noin miljoona euroa kuluvaan vuoteen verrattuna ja verotulot noin 500 000 euroa. Kaupungille on osana arviointimenettelyä asetettu tavoitteeksi 1,4 miljoonan ylijäämä vuonna 2024. Jotta tähän tavoitteeseen päästään ehdotetaan tuloveroprosentin lievää nostamista 0,2 %:ia.
Valmistelija: Marianne Ahmaoja 044 4456 132
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Haapajärven tuloveroprosentiksi vuodelle 2024 määrätään 10,1 %.
Päätös Keskustelun aikana Tomi Vähäkangas esitti, että tuloveroprosentiksi määrätään 10,2 % ja viranhaltijat velvoitetaan valmistelemaan ensisijaisesti rakenteellisia lisäsopeutustoimenpiteitä, joilla vuoden 2024 käyttötalous saadaan tasapainoon ja taseessa oleva alijäämä katettua.
Mirjami Räisänen, Risto Hautakangas, Sinikka Parttimaa ja Harri Finnilä kannattivat tehtyä esitystä.
Hyväksyttiin yksimielisesti Tomi Vähäkankaan tekemä esitys.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |