RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
KVALT 11.12.2023 § 70
Kaupunginvaltuuston tämänkertainen kokouskutsu on julkipantu kaupungin ilmoitustaululle, lähetetty valtuutetuille ja ensimmäisille varavaltuutetuille sekä julkaistu tietoverkossa 05.12.2023.
Valtuusto on siten kutsuttu koolle kuntalain ja kaupunginvaltuuston työjärjestyksen mukaisesti.
Kokous on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista (18) on saapuvilla.
Puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Poissa olivat Nikula Maarit, Pietikäinen Tiina ja Vilppola Margareetta. Paikalla varavaltuutetut Mäkelä Markku, Härkönen Harri ja Romppanen Aapo.
Liitteenä läsnäololuettelo.
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Aleksi Välikangas tiedusteli Esko Peltoniemeltä, luovuttaako tämä puheenjohtajuuden hänelle osallistuessaan kokoukseen teams:n välityksellä. Esko Peltoniemi luovutti puheenjohtajuuden Aleksi Välikankaalle. Valtuusto hyväksyi tämän yksimielisesti.
Kokous päätettiin yksimielisesti pitää hybridinä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |