RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen toiminnan päättyminen - luottamushenkilöiden palkkiosäännön päivitys
KVALT 11.12.2023 § 76
257/01.02.00.00/2023
Päivitetty palkkiosääntö liitteenä.
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 28.11.2023 § 284
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen toiminnan päättymisen johdosta ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut sekä talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut siirtyivät kaupungin omaksi toiminnaksi. Haapajärven kaupunki tuottaa ympäristö- ja rakennusvalvonnan palveluja myös muille Ppky Selänteen alueen kunnille. Tätä varten kaupungille on perustettu ympäristölautakunta.
Kaupungin luottamushenkilöiden palkkiosääntöä on päivitettävä niin, että se sisältää uuden lautakunnan ja määrittelee sen puheenjohtajan vuosipalkkion tason. Samalla vahvistetaan myös aiemmin kuluvana vuonna huomatut päivitystarpeet. Hallintosäännön 20 §:n perusteella kaupunginhallitus päättää kaupungissa käytössä olevista ohjeista ja määräyksistä valtuuston hyväksymien yleisten periaatteiden pohjalta.
Koska palkkiosääntöön lisätään uusi lautakunta ja määritellään sen puheenjohtajan vuosipalkkion suuruus, on perusteltua, että luottamushenkilöiden palkkiosäännön hyväksyy valtuusto.
Ehdotetut päivitykset on merkitty liitteenä olevaan palkkiosääntöön punaisella.
Valmistelija: Marianne Ahmaoja 044 4456 132
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy luottamushenkilöiden palkkiosäännön tehdyillä päivityksillä.
Päätös Hyväksyttiin.
Puheenjohtaja Jari Nahkanen poistui esteellisenä (hallintolaki 28.1 § 1 kohta) tämän pykälän käsittelyn ajaksi 15.49-15.51.
Merkittiin, että puheenjohtajana toimi 1. varapuheenjohtaja Teija Myllylä tämän asian kohdalla.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |