RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.01.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpano
KHALL 10.01.2023 § 5
Kuntalain 96 § kuuluu seuraavasti:
Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastaine, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kaupunginvaltuuston päätöksistä 14.11.2022 ei ole otettu otteita valitusta varten, eikä määräajassa ole valituksia jätetty Pohjois-Suomen hallinto-oikeudellekaan, joten nämä päätökset ovat saavuttaneet lainvoiman.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuuston päätökset 14.11.2022 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivaltaan kuuluvina sekä muutoinkin lainmukaisesti. Kaupunginhallitus päättää panna täytäntöön edellä mainitun kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset.
Päätös Hyväksyttiin
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |