RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausuntopyyntö Infinergies Finland Oy:n Kärsämäen Halmemäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
TEKLA 19.01.2023 § 6
192/00.04.01/2022
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) pyytää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (253/2017) mukaisena yhteysviranomaisena Haapajärven kaupungin lausuntoa Kärsämäen Halmemäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA-ohjelma).
Lausuntopyynnön kohteena on Infinergies Finland Oy:n suunnittelema vajaan 70 tuulivoimalan suuruinen tuulivoima-alue Kärsämäen Halmemäen alueella. Alue sijoittuu noin 10 kilometriä Kärsämäen keskustaajamasta kaakkoon. Suunnittelualueen pinta-ala yhteensä on noin 7 700 hehtaaria.
Suunnitelmien mukaan voimaloiden lukumäärä hankealueella tulee olemaan 55-68 kappaletta. Tuulivoimaloiden yksikköteho on alustavasti 6-10 MW, eli puiston kokonaiskapasiteetti tulisi olemaan noin 330-680 MW.
Voimaloiden suunniteltu napakorkeus on noin 200 metriä ja roottorin halkaisija noin 240 metriä, kokonaiskorkeuden ollessa tällöin korkeintaan 320 metriä.
Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan hankkeen vaihtoehtoisia toteuttamistapoja. Tarkasteltavat vaihtoehdot on muodostettu siten, että hanke olisi teknistaloudellisesti toteuttamiskelpoinen ja siten, että ne mahdollistavat syntyvien vaikutusten suuruuden tarkastelun eri vaihtoehtojen välillä.
Vaihtoehtoja verrataan 0-vaihtoehtoon, jossa alueelle suunniteltuja tuulivoimaloita ei toteuteta. Vaihtoehtotarkastelussa on kaksi hankevaihtoehtoa, joista laajimmassa arvioidaan ns. maksimivaikutukset.
Lausuntopyyntö liitteenä ja ympäristövaikutusten arviointiohjelma oheismateriaalina.
Valmistelija: Jouni Laajala p. 044 4456 147
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen mukaisen lausunnon ja lähettää sen Haapajärven kaupungin lausuntona Kärsämäen Halmemäen tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |