RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
13 | Nuorten kesätyöntekijöiden hakulomake 2024 | |
14 | Kuulutus nuorten kesätyöpaikoista ja -seteleistä 2024 |
Kaupungin kesätyöpaikat ja -setelit 2024
KHALL 16.01.2024 § 8
10/01.01.01.05/2024
Haapajärven kaupunki on vuosittain työllistänyt huomattavan määrän nuoria erilaisiin kaupungin tehtäviin. Lisäksi yrityksiä on tuettu nuorten työllistämiseen kesätyösetelin avulla.
Kaupunki palkkaa kesätyöntekijöitä pääasiassa kahden viikon mittaisiin työsuhteisiin. Tällöin edellytyksenä on, että kesätyötä hakeva nuori on hakuajan päättyessä Haapajärvellä kirjoilla. Edellytyksenä on myös, että nuori on täyttänyt 15 vuotta ennen työskentelyjakson alkamista.
Kaupunki tarjoaa kesätyötä myös pidempinä jaksoina, jolloin vaatimukset poikkeavat edellä mainitusta. Tarkemmin erilaisten työtehtävien edellyttämiin vaatimuksiin liitteenä olevista kuulutuksesta ja hakulomakkeesta.
Kesätyötehtävät ovat haettavana 5.2-11.3.2024 välisenä aikana ja päätökset palkattavista nuorista tehdään maaliskuun loppuun mennessä.
Hallintosäännön 27 §:n perusteella toimivalta asiassa on kaupunginhallituksella.
Valmistelija/lisätietoja: Marianne Ahmaoja, 044 4456 132
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy kesätyöntekijöiden palkkaamisen ja kesätyösetelien jakamisen liitteiden mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |