RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta 2021-2025
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus tarkastuslautakunta
TARLTK 06.05.2024 § 33
Kuntalain 103 §:n mukaan lautakunnan kokous on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Hallintosäännön 117 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja ja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä mikäli mahdollista, siinä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Kokouskutsu toimitetaan viimeistään neljä päivää ennen kokousta lautakunnan jäsenille ja tilintarkastajalle.
Valmistelija: Seija Ainassaari 044-4456116
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Merkittiin, että poissa oli esteestä ilmoittaen Iiris Tilvis ja Unto Kananen.
Puheenjohtajana toimii varapuheenjohtaja Kauko Nybacka siihen saakka kunnes puheenjohtaja Unto Kananen saapuu kokoukseen.
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |