RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Periaatteet kyläyhdistysten antolainoille
KVALT 24.06.2024 § 41
180/02.05.03/2024
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 18.06.2024 § 134
Kaupunginhallitus on linjannut 29.12.2014 § 249 kyläyhdistyksille annettavista lainoista, että kyläyhdistysten kehittämishankkeiden rahoittamiseen myönnetään enintään 10 000 euron laina/kehittämishanke seuraavilla periaatteilla:
- laina vaatii kaupunginhallituksen erillisen päätöksen
- laina myönnetään hakemuksen perusteella ja hakemuksen liitteenä pitää olla hankkeen rahoituspäätös sekä kyläyhdistyksen hallituksen tai yleisen kokouksen päätös lainan hakemisesta kaupungilta
- lainasta tehdään normaali velkakirja kyläyhdistyksen ja kaupungin välillä
- lainan korko on 0 %
- laina maksetaan kassavaroista
- lainan takaisin maksuaika on korkeintaan 1 vuosi
- mikäli lainaa ei makseta takaisin yhden vuoden sisällä lainan maksusta, peritään lainalle korkolain mukainen viivästyskorko laina-ajan päätyttyä
- vakuudeksi vaaditaan, että kyläyhdistyksen hallituksen jäsenet sitoutuvat lainasta omavelkaiseen takaukseen, josta tehdään takaussitoumus
Näitä periaatteita on päivitetty 11.8.2015 § 131 kaupunginhallituksen päätöksellä, jonka mukaan vakuudeksi ei vaadita kyläyhdistyksen hallituksen jäsenten henkilökohtaisia takauksia, haettava lainamäärä voi olla enemmänkin kuin 10 000 euroa/hanke ja lainamäärä päätetään hakemuskohtaisesti sekä laina-aikaa voidaan jatkaa hakemuksesta.
Kokouksessaan 23.11.2021 § 271 kaupunginhallitus on vielä päivittänyt linjaustaan siten, että lainan takaisinmaksu on silloin, kun hanke on saanut loppumaksatuksen mutta kuitenkin viimeistään 4 kk hankkeen päättymisestä.
Kaupungin kyläyhdistyksille myöntämät rahoitukset ovat olleet suosittuja, mutta niiden linjauksia on syytä päivittää vastaamaan tämän hetken tilannetta. Hallintosäännön 19 §:n mukaan valtuusto päättää lainan ottamista ja antamista sekä sijoitustoimintaa koskevista periaatteista. Tämän perusteella valtuusto ratkaisee antolainoja koskevat periaatteet riippumatta siitä, kenelle antolaina annetaan ja kuinka pitkäksi aikaa.
Koska kaupungin on myös saatava kuntalain (410/2015) 129 §:n mukainen vakuus kaikille antolainoille eikä laina saa vaarantaa kaupungin kykyä suoriutua sille laissa säädetyistä tehtävistä, ehdotetaan yllä mainittuja periaatteita muutettavaksi siten, että jokaisen antolainan yhteydessä lainan hakijan on perusteltava lainatarve. Tämän vuoksi lainanhakijan on toimitettava hakemuksen liitteenä myönteinen rahoituspäätös, hankesuunnitelma, viimeisin tilinpäätös sekä pankkitilinsaldo sekä tieto mahdollisesti tulossa olevista suurehkoista maksuista tai tuloista. Lisäksi ehdotetaan, että lainoille asetetaan jatkossa korko riippumatta lainanhakijasta.
Linjauksena kyläyhdistysten hakemille hankerahoituslainoille olisivat jatkossa seuraavat:
1. laina vaatii kaupunginhallituksen erillisen päätöksen
2. laina myönnetään hakemuksen perusteella ja hakemuksen liitteenä pitää olla hankkeen rahoituspäätös, hankesuunnitelma, kyläyhdistyksen viimeisin tilinpäätös, kyläyhdistyksen pankkitilin saldo, tieto mahdollisesti tulossa olevista suurehkoista maksuista tai tuloista sekä kyläyhdistyksen hallituksen tai yleisen kokouksen päätös lainan hakemisesta kaupungilta
3. lainasta tehdään normaali velkakirja kyläyhdistyksen ja kaupungin välillä
4. lainan korko on 1,0 %
5. laina maksetaan kassavaroista, mikäli kassavarat sen mahdollistavat
6. kaupunki ei ota lainaa rahoittaakseen hanketoiminnalle annettavia lainoja
7. lainan takaisin maksuaika on korkeintaan yksi (1) vuosi tai mikäli hankeaika on pitempi kuin yksi vuosi, 4 kuukautta hankkeen päättymisestä
8. lainamäärä päätetään tapauskohtaisesti osana tämän linjauksen kohdan yksi (1) mukaista kaupunginhallituksen päätöstä
9. mikäli lainaa ei makseta takaisin lainapäätöksen mukaisesti, peritään lainalle korkolain mukainen viivästyskorko laina-ajan päätyttyä
10. lainalle voidaan hakea erillisellä hakemuksella lisäaikaa, jolloin päätökseen sisällytetään myös ratkaisu viivästyskorosta.
Valmistelija/lisätietoja: Marianne Ahmaoja, 044 4456 132
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se 1. hyväksyy yllä olevat päivitetyt kyläyhdistysten hankerahoitusta varten esitettävät lainan myöntämisen periaatteet 2. valtuuttaa kaupunginhallituksen myöntämään kyläyhdistyksille linjausten mukaisesti hankerahoitusta antolainana 3. päättää, että päivitetyt linjaukset tulevat voimaan 1.8.2024.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |