RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talouskatsaus 04/2024
KVALT 24.06.2024 § 31
118/02.02.02/2024
Liitteenä neljän ensimmäisen kuukauden toteutuma tuloslaskelma muodossa.
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 21.05.2024 § 103
Vuoden 2024 neljän ensimmäisen kuukauden toteuman perusteella verotulot ja valtionosuudet toteutuvat toistaiseksi lähes suunnitellun mukaisesti. Verotuloja on kertynyt 5 185 908 euroa (30,5 %) ja valtionosuuksia 1 697 548 euroa (31,3 %).
Rahoitustuotot ja kulut ovat toteutuneet alkuvuoden aikana ennakoitua paremmin. Rahoitustuottoja on kertynyt hieman ennakoitua enemmän eivätkä rahoituskulut ole olleet niin suuret kuin oli vuoden 2023 lopun tilanteen mukaan ennakoitu. Huhtikuun lopussa rahoitustuotto ja -kulut olivat 24 099 euroa (-6,4 %).
Toimintatuotot eivät ole toteutuneet ennakoidusti. Osa toimintatuotoista laskutetaan vasta jälkikäteen ja osa toimintatuotoista vasta syksyllä, mistä syystä alkuvuoden tilanne 25,7 % eli 1 419 180 euroa ei vielä tarkoita välttämättä sitä, etteivät toimintatuotot toteudu talousarviossa arvioidulla tavalla.
Toimintakulut ovat toteutuneet ennakoitua suurempina. Kustannukset vuoden ensimmäisinä neljänä kuukautena ovat olleet 8 496 355 euroa (34,2 %).
Hallinnon päävastuualueella suurin ylityksiä aiheuttanut erä on ollut Ppky Selänteen toiminnasta aiheutunut ja vasta kuluvan vuoden alkupuolella laskutettu 132 474 euron lasku itsenäistymisvaroista. Lisäksi vuoden alkupuoliskolla toimintansa aloittanut Warikko näkyy raportilla vielä kasvaneina palkkakuluina. Näille kuluille katteena olevat avustukset tulevat huomattavan pitkän ajan jälkeen. Myös monet yhteistoimintamaksut kuntien välisestä yhteistyöstä tulevat maksuun vuoden alkupuoliskolla koko vuoden osalta.
Sivistyksen osalta perusopetuksen oppikirjatilaukset eivät ole tulleet vielä huhtikuussa maksuun. ICT-palvelujen toteutumaprosentti on 59,1%. Samoin muut palvelut ylittävät tavoitetoteutuma, toteutumaprosentti on 46,2 %. Tämä sisältää Haapajärveltä sijoitettujen lasten kuntalaskutuksia.
Koneiden ja laitteiden vuokrissa toteutumaprosentti on 51 %. Nämä ovat koneiden ja laitteiden leasing-maksuja, joista laskut ovat tulleet etupainotteisesti. Muiden kulujen osalta sivistyspalveluissa ei ole merkittäviä huomautettavia havaintoja.
Sivistyksen toimintatuotoissa toteutuma on kotikuntakorvausten ja muiden yhteistoimintakorvausten osalta jäljessä, prosentit 24 % ja 22,8 %. Näistä laskutus tapahtuu myöhemmin. Samoin maksutuotoissa 7,2 % ja muissa opetus- ja kulttuuritoimen maksutuotoissa 13.3 % toteutumat ovat jäljessä laskutuksen kierron takia. Täydentyvät seuraavien kuukausien aikana.
Teknisten palvelujen myyntituotoissa ollaan jäljessä, sillä metsätulot puuttuvat vielä, hulevedet ja aurauslaskutus tehdään syksyllä. Asuntojen vuokrat toteuma on 24,9 % ja muiden rakennusten 32,6 %.
Toimintakuluissa on ylitystä johtuen erilliskorvauksten ylityksistä (n. 20 %), puhtaanapidon kustannukset ovat ylittyneet n. 21 % ja lämmityskulut noin 27 %. Muissa toimintakuluissa ylitystä aiheuttaa rakennusten vuokrat 33,7 %. Toimintakatteen toteuma -393 535 € kuitenkin parempi viimevuoden vastaavaan ajankohtaan, jolloin vuosikate oli -489 979 €
Ympäristönsuojelussa ensimmäiset lupa- ja valvontatulot on laskutettu vasta toukokuussa, tarkastusmaksuja kertyy yleensäkin enemmän sulan maan aikana. Tämä näkyy ympäristöpalvelujen toimintatuotoissa alkuvuoden aikana vähäisenä toteumana. Ympäristöterveydenhuollon perus- ja vuosimaksut on sen sijaan laskutettu alkuvuodesta, yht. 42 250 €, joten tuottojen toteutuminen painottuu alkuvuoteen (toimintatuotot tot.% 72,1%).
Korvauksia valtion tehtävistä ajalta 1-2/2024 on laskutettu 6 849 €, mutta AVI ei ole vielä maksanut. Korvaukset valtion tehtävistä on vielä laskuttamatta ajalta 2-4/2024. Esimerkiksi valvontaeläinlääkäreiden palkkakustannuksista pitäisi tulla n. 4 000 € korvaus + muut korvaukset. Haapajärven osalta ympäristöpalveluiden toimintakatteen toteuma on 35 %.
Koko kaupungin toimintakate ensimmäisen neljän kuukauden ajalta on toteutunut 36,6 % eli -7 077 175 euroa. Vuosikate näyttää tällä hetkellä -6,3 % eli -160 619 euroa. Tiukkaa taloudenpitoa on siis jatkettava entistä tarkemmin tulevan kesän ja loppuvuoden aikana, jotta saavutetaan talousarvion mukainen tilikauden tulos.
Liitteenä neljän ensimmäisen kuukauden toteutuma tuloslaskelma muodossa.
Valmistelija/lisätietoja: Marianne Ahmaoja, 044 4456 132
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää talousraportin 1-4/2024 valtuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |