RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sisäisen valvonnan seurantaraportti vuodelta 2023 | |
Tilinpäätös, toimintakertomus ja loppuselvitys 2023 |
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen loppuselvitys, tilinpäätös ja toimintakertomus 2023
KVALT 24.06.2024 § 33
101/00.01.00.01.00/2024
Päätös Hyväksyttiin.
TARLTK 20.03.2024 § 23
Valmistelija/lisätietoja: Seija Ainassaari 044-4456116
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen loppuselvitys, tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023 hyväksytään.
Merkitään, että jäsen Marja Kantola ilmoitti esteellisyydestä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen yhtymähallituksen kokous 22.11.2023 § 101 kuuluu seuraavasti:
"Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteelle 1.1.2023 alkaen.
Selänteen kuntayhtymä on tuottanut 1.1.-30.9.2023 ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut kaikille jäsenkunnilleen sekä talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelut Haapajärven ja Pyhäjärven kaupungeille ja Reisjärven kunnalle palkanlaskennan osalta kevääseen 2023. Ympäristö ja rakennusvalontapalvelut ja tukipalveluiden toiminta siirtyivät liikkeenluovutuksin Haapajärven ja Pyhäjärven kaupungeille 1.10.2023 alkaen.
Tilikautta 2023 leimasivat ympäristö- ja rakennusvalvontapalveluiden ja tukipalveluiden tulevan järjestämisen selvittäminen sekä entiseen sote Selänteeseen liittyvät selvitykset.
Selänteen perussopimuksen 33 §:n mukaan kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsen kuntien valtuustot. Kolme neljästä Selänteen jäsen kunnasta päättivät kuntayhtymän purkamisesta ja hyväksyivät kuntayhtymän purkusopimuksen valtuustoissaan. Yhtymähallituksen tehtäväksi annettiin vastata tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valmistelusta sekä loppuselvityksen laatimisesta.
Kuntayhtymän purkautuessa kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen , jaetaan jäsekunnille perussopimuksen 18 §:n mukaisesti.
Jos kustannusten ja velkojen suorittamiseen sekä sitoumusten täyttämiseen tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvollisia suorittamaan erotuksen perussopimuksen 18 §:n mukaisesti.
Jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät loppuselvityksen . Viimeinen tilinpäätös ajalta 1.1.-31.10.2023 ja vastuuvapaus käsitellään jäsenkuntien valtuus toissa . Kun jäsenkuntien valtuustot ovat hyväksyneet loppuselvityksen , kat sotaan kuntayhtymä purkautuneeksi.
Loppuselvityksestä on laadittu loppuselvityskertomus sekä kuntayhtymän tilinpäätös ajalta 1.1.-31.10 .2023. Loppuselvityksessä ja tilinpäätöksessä on kuvattu tammi - lokakuun aikana tehdyt toimet , jäsenkuntien jako
osuuksien laskentaperusteet sekä jako-osuudet ja kuntayhtymän purkuhet ken jälkeiset vastuut. Tilinpäätös sisältää tilinpäätöslaskelmat kertomustek steineen sekä liitetiedot.
Tilikauden 2023 toimintatulot olivat 2 106 t€ ja toimintakulut 2 078 t€. Kuntayhtymän rahoitustuotot olivat 24 t€ ja -kulut 24 t€.
Kuntayhtymän hallinnon toimintatulot olivat 6 098 € ja toimintakulut 237 750 € (tot. 244,32 %; TA: 97 312 €). Hallinnon määräraha ylittyi
134 340 €:lla.
Tukipalveluyksikön toimintatuotot olivat 51 624 € ja toimintakulut 530 850
€ (TA 752 104 €). Tukipalveluiden määräraha alittui 203 380 €:lla.
Ympäristö- ja rakennusvalvonnan kaikkien toimintatulojen toteuma oli 287 687 € (tot 120 %; TA: 240 416 €). Toimintakulut olivat 1,276 milj. € (tot. 74%; TA: 1,736 milj.€). Ympäristö- ja rakennusvalvonnan määräraha alittui 506 910 €:lla.
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen tuloslaskelman mukainen tulos toimintavuodelta 2023 on 0,00 €. Haapajärvelle kertyi palautettavaa kuntaosuutta 30 282,39 €, Pyhäjärvelle 30 787,05 € ja Kärsämäelle 60,52
€. Reisjärvelle kertyi lisämaksua 46 924,90 €. Lisämaksut ja palautukseen oikeuttavat osuudet huomioidaan loppuselvityksessä ja nettovarallisuuslaskennassa .
Valmistelija Va. kuntayhtymän johtaja Räty Sanna, p. 040 3008 270.
Esittelijä Va. kuntayhtymän johtaja Räty Sanna, p. 040 3008 270.
Päätösehdotus Yhtymähallitus:
- Hyväksyy kuntayhtymän loppuselvityksen ja tilinpäätöksen ajalta 1.1.-
31.10 .2023.
- Päättää allekirjoittaa loppuselvityksen ja tilinpäätöksen 1.1.-31.10.2023 ja saattaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.
- Saattaa loppuselvityksen ja tilinpäätöksen 1.1.-31.10.2023 tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen jäsenkuntien tarkastuslautakuntien ja siitä edelleen jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäviksi.
- Antaa selvityshenkilölle luvan tehdä tilinpäätökseen ja toimintakerto mukseen teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia. Mahdolliset muutokset ja korjaukset tuodaan tiedoksi yhtymähallitukselle ennen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valtuustokäsittelyä .
Kokouksessa esiteltiin muutettu loppuselvitys ja tilinpäätös 1.1.-31.10.2023
-asiakirja, johon oli tehty seuraavat muutokset ja korjaukset:
Sivunumerointi muuttunut siten, että viimeisessä versiossa 1. sivu on kansisivu.
Korjattiin lause sivulla 10 (aiempi versio s. 9):
Alkuperäinen: Reisjärven kunta siirsi talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Kuntien Hetapalvelut Oy:lle 1.1.2023
Muutettu: Reisjärven kunta siirsi taloushallinnon palvelut Kuntien Hetapalvelut Oy:lle 1.1.2023 ja henkilöstöhallinnon palvelut 1.4.2023.
Lisätty lause s. 10 (aiempi versio s. 9):
Loppuselvityksen yhteydessä ilmeni, että Kuntien Tiera osake 1 kpl a 1 €
oli ilmoitettu HVA:lle siirtyneeksi. Osakkeen osuus näkyy tilinpäätöksessä omassa pääomassa ja se palautetaan pääomapalautuksena kunnille muun pääoman mukana.
Sivun 14 taulukko 8.1 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut on muutettu taulukkomuotoiseksi.
Sivu 15 taulukossa 8.2 Toiminnan rahoitus on korjattu ja lisätty tunnuslukuja, toiminnan ja investointien rahavirran kertymä sekä kassan riittävyys.
Sivu 18 kappaleeseen 9. Tilikauden tuloksen käsittely lisätty hallinnon sekä tukipalveluyksikön jaon perusteet sekä lause:
Jakoperustana käytettiin vuoden 2021 väkilukuja hallinnon sekä tukipalveluyksikön osalta. Hallinto jakautui kolmen kunnan kesken ja Taloushallinto Selma kahden kunnan kesken.
Sivulle 19 (aiempi versio s. 18) kappaleeseen 10 Talousarvion toteutuminen lisätty taulukko kuntayhtymän tuloslaskelman toteutumisesta, sisäisistä sekä ulkoisista kuluista.
Kappaleeseen 10.1 Hallinto korjattu kappalejärjestyksiä ja korjattu lause kulujen jakautumisesta (taulukossa oikeat luvut). Vaihdettu yhteenveto tuloslaskelman toteutumisesta tulosteeseen, jossa näkyy myös rahoituskulut sekä poistot. Jakotaulukkoon lisätty kuntakohtaisen jaon % peruste.
Kappaleeseen 10.2 Tukipalveluyksikkö sivu 25 (aiempi versio s. 24) lisätty taulukkoon yhteenveto kulujen toteutumisesta jakoperuste ja vaihdettu sivulle 26 (aiempi versio s. 24) tuloslaskelman toteutumisen osalta taulukko, jossa näkyy rahoituskulut sekä poistot.
Sivulle 27 (aiempi versio s. 25) 10.3 Sotepalvelut lisätty teksteihin selvityksiä kulujen ja tulojen osuuksista, jotka ovat vaikuttaneet tuloksen muodostumiseen.
Sivulle 30 (aiempi versio s. 28) Taulukko 11. (aiempi versio taulukko 9) Rakennusvalvonnan talousarvion toteutuminen muutettu TP2023- sarakkeen ja toteutumisprosentin luvut siten, että niissä huomioitu myös poistot:
Aiempi taulukko:
TP2023 Tot.%
Haaoajärvi - 40 683 52,15 %
Kärsämäki - 15 831 53,01 %
Pyhäjärvi - 34 182 52,42 %
Reisiärvi - 20 089 52,89 %
Yhteensä - 110 785 52,49 %
Muutettu taulukko :
TP2023 Tot.%
Haapajärvi - 42 262 54,17 %
Kärsämäki - 16 434 55,03 %
Pyhäjärvi - 35 507 54,45 %
Reisiärvi - 20 860 54,92 %
Yhteensä - 115 063 54,52 %
Sivulle 32 (aiempi versio s. 30) taulukkoon 15. (aiempi versio taulukko 13.) Yhteisvastaanoton talousarvion toteutuminen muutettu TP2023-sarakkeen ja toteutumisprosentin luvut siten, että niissä huomioitu myös rahoituskulut:
Aiempi taulukko :
TP2023 Tot.%
Haapajärvi - 51 929 71,56 %
Kärsämäki - 11 715 69,47 %
Pyhäjärvi - 19 193 67,10 %
Reisjärvi - 14 980 57,93 %
Yhteensä - 97 818 67,98 %
Muutettu taulukko :
TP2023 Tot.%
Haapajärvi - 52 036 71,71 %
Kärsämäki - 11 739 69,61 %
Pyhäjärvi - 19 235 67,25 %
Reisjärvi - 15 011 58,05 %
Yhteensä - 98 021 68,12 %
Sivun 33 (aiempi versio s. 32) taulukkoon 16. Ympäristö- ja rakennusvalvontapalveluiden suoriteet 1-9/2023, TP2022 ja TP2021. korjattu vastaanottokäynnit yhteensä, lisätty Pyhäjärven vastaanoton käynnit kokonaismäärään, koska ilmoitettu vastaavasti vuosina 2021 ja 2022: 1869 euroa + 317 euroa -7 2186 euroa.
Saman sivun taulukkoon 17. (aiempi versio taulukko 15.) Ympäristö- ja rakennusvalvontapalveluiden talousarvion toteutuminen vuosina 2020- 2023 päivitetty edellä mainittujen muuosten takia yhteisvastaanoton ja rakennusvalvonnan osalta seuraavat luvut:
Yhteisvastaanotto TP2023 -97 818 euroa -7 -98 021 euroa
Rakennusvalvonta TP2023 -11O 785 euroa -7 -115 063 euroa
Yhteensä TP2023 -998 360 euroa -7 -992 842 euroa
Samalla sivulla kuva 18. Ympäristö- ja rakennusvalvontapalveluiden talousarvion toteutuminen vuonna 2023 -talousarvion toteumaraportti korvattu taulukolla 18. Ympäristö- ja rakennusvalvontapalveluiden talousarvion toteutuminen vuonna 2023 -tuloslaskelmaraportilla .
Korjattu sivulla 34 (aiempi versio s. 32) tekstiin viittaus taulukkoon 18. ja talousarvion alitus korjattu 506 910 eurosta 502 428 euroon.
Sivulle 35 (aiempi versio s. 33) kappaleeseen 10.5 Investointien toteutuminen (aiemmassa versiossa 10.6) korjattu Joki ICT Oy:n osakkeiden arvioa per osake ja kuntakohtaisia osakkeiden tasearvoja .
Sivulle 44 lisätty taulukko, jossa näkyy siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät. Lisätty samalle sivulle myös taulukko, jossa on jäsenkuntien osuudet pääomasta.
Sivulle 45 Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät -kappaleeseen lisätty selvitys lomapalkkavelan käsittelystä ja muutosvaikutuksesta sekä sivulle 46 lisätty taulukko, jossa on olennaiset velkaerät kunnittain, valtiolle ja muille.
Sivulle 46 (aiempi verso s. 42) Tilikauden henkilöstökulut -taulukkoon korjattu lukuja, joista puuttuivat omaishoitajien, ym. osuudet. Lisätty myös selvitys jaksotettujen palkkojen osuudesta.
Sivulle 47 (aiempi versio s. 43) taulukosta Puoluemaksut poistettu aiheettomat rivit (ay-jäsenmaksut) .
Sivulle 50 (aiempi versio s. 47) lisätty ennen taulukkoa nettovarallisuuslaskelma kappale: "Purkusopimuksessa sekä erillisellä liitteellä, ovat kunnat sopineet saatavansa jaettavaksi aiheuttamisperiaatteen mukaan. Muilta osin noudatetaan laskennassa peruspääomaosuuden mukaista jakoa . Veloissa ja saatavissa on
huomioitu myös kuntakohtaiset velat sekä saatavat, jolloin jokaisen kunnan osuus varallisuudesta vasta todellista määrää."
Taulukkoon korjattu nettovarallisuusalaskelmaa siten, että on taulukossa on nostettu tilikauden jälkeisten kulujen osuutta ja korjattu virhe saamisissa (myyntisaamiset sekä Joki ICT Oy:n osakkeet): Haapajärven saamiset korjattu 193 100,96 eurosta 193 216,18 euroon, Kärsämäen 18 295,62
eurosta 18 441,65 euroon, Pyhäjärven 149 791,52 eurosta 149 371,32
euroon ja Reisjärven 86 164,94 eurosta 86 323,90 euroon.
Lisäksi taulukon alle lisätty kappale: "Nettovarallisuuslaskelmaan sisältyy mm. liikkeenluovutuksen osuus sekä kuntalaskutuksen 2023 osuus.
Nettovarallisuuslaskelman pohjalta laaditaan 3 laskua jäsenkunnittain , joissa tapahtumat käsitellään luonteensa mukaan."
Allekirjoitussivu siirrettiin viimeiseksi kohdaksi 16.
Tarkistettu taulukoiden ja kuvien numerointi ja lisätty tekstiin viittauksia niihin.
Päätös Yhtymähallitus :
- Hyväksyy kokouksessa esitetyn muutetun ja korjatun kuntayhtymän loppuselvityksen ja tilinpäätöksen ajalta 1.1. - 31.10.2023 .
- Päättää allekirjoittaa loppuselvityksen ja tilinpäätöksen 1.1.-31.10.2023 ja saattaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.
- Saattaa loppuselvityksen ja tilinpäätöksen 1.1.-31.10.2023 tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen jäsenkuntien tarkastuslautakuntien ja siitä edelleen jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäviksi.
- Antaa selvityshenkilölle luvan tehdä tilinpäätökseen ja toimintakerto mukseen teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia. Mahdolliset muutokset ja korjaukset tuodaan tiedoksi yhtymähallitukselle ennen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valtuustokäsittelyä.
Reisjärven kunnanjohtaja Marjut Silvast saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 10.07."
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen tarkastuslautakunnan kokous 18.12.2023 § 54 kuuluu seuraavasti:
"Kuntalain 93 §:n mukaan kunnanhallituksen on valmisteltava valtuustossa käsiteltävät asiat, joihin kuuluu myös tilinpäätöksen laatiminen. Säännös koskee myös kuntayhtymän hallitusta, joka on 22.11.2023 valmistellut kuntayhtymän loppuselvityksen ja tilinpäätöksen jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäviksi.
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen loppuselvitys ja tilinpäätös ajalta 1.1.- 31.10.2023 käsittää toimintakertomuksen, tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun .
Loppuselvitys, tilinpäätös ja toimintakertomus 2023 liitteenä. Jäsenkuntien valtuustot käsittelevät loppuselvityksen ja tilinpäätöksen hyväksymisen kuntayhtymän tarkastuslautakunnan valmistelun perusteella.
Tilintarkastaja JHTT Asko Vanhatupa BDO Audiator Oy:stä on tarkastanut kuntayhtymän kirjanpidon, hallinnon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-
31.10.2023.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus PPKY Selänteen tarkastuslautakunta esittää, että jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät yhtymähallituksen laatiman loppuselvityksen ja tilinpäätöksen 1.1.-31.10.2023 liitteineen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Va. kuntayhtymän johtaja Sanna Räty ja talousvastaava Saana Seppä olivat asiantuntijoina läsnä tämän pykälän käsittelyn aikana.
Liitteet
Päätettiin pitää tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen tauko klo 11.22-12.23.
Liite [1] Tilinpäätös, toimintakertomus ja loppuselvitys 2023
Liite [2] Sisäisen valvonnan seurantaraportti vuodelta 2023"
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |