RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
4 | Tilinpäätöskirja 2023 khall 11.06.2024 § 116 | |
5 | Tilintarkastuskertomus 2023 Haapajärvi allekirjoitettu |
Tilinpäätös ja toimintakertomus v. 2023
KVALT 24.06.2024 § 35
97/02.06.01.03/2024
Liitteenä tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus.
Päätös Hyväksyttiin.
TARLTK 17.06.2024 § 68
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Tällaisia ovat tilintarkastuskertomukseen sisältyvät asiat, kuten vastuuvapauden myöntäminen.
Kuntalain 123 §:n mukaan tilintarkastajan on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.
Tilintarkastajan on tarkastettava
1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti:
2) antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;
3) ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;
4) onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.
Tilintarkastajan on kuntalain 125 §:n mukaan annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä vai voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.
Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.
Vuoden 2023 tilinpäätös on jaettu jäsenille eri lähetyksenä. Tilintarkastajan antama tilintarkastuskertomus jaetaan lautakunnan jäsenille kokouksessa.
Valmistelija/lisätietoja: Seija Ainassaari 044-4456116
Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Tarkastuslautakunta lähettää tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Tarkastuslautakunta esittää, että
1) vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään
2) myöntää kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja toimielinten tehtäväalueen johtaville viranhaltijoille (tilivelvollisille) vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 edellyttäen, että valtuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksena mainitun talousarviopoikkeaman.
Tilintarkastuskertomus otetaan tämän pöytäkirjan liitteeksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkitään, että tilintarkastaja poistuikokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.
KHALL 11.06.2024 § 116
Tilintarkastuksen aikana havaittiin tarpeita muuttaa konsernin kirjauksia. Tästä johtuen konsernin tuloslaskelma, tase ja rahoituslaskelma ovat muuttuneet siten, että on syytä käsitellä vuoden 2023 tilinpäätös kaupunginhallituksessa ennen sen käsittelyä kaupungin valtuustossa. Samalla on lisätty kaupungin ja konsernin taseisiin lainojen ja vuokravastuiden yhteinen tunnusluku sekä tehty teknisiä tarkennuksia.
Korjattu tilinpäätöskirja liitteenä.
Valmistelija: Marianne Ahmaoja, 044 4456 132
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. hyväksyy vuoden 2023 muokatun tilinpäätöksen ja allekirjoittaa sen 12.6.
2. päättää, että kaupunginjohtajalla sekä talous- ja hallintojohtajalla on oikeus tehdä tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen teknisluonteisia korjauksia
3. esittää kaupunginvaltuustolle, että tuloutetaan kertyneitä poistoeroja suunnitelman mukaan 85 466,04 euroa
4. esittää kaupunginvaltuustolle, että jätetään tilikauden alijäämä 23 254,92 euroa yli-/alijäämätilille
5. esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi, että kumulatiivista alijäämää jää taseeseen 6 046 095,00 euroa, josta vuonna 2021 kirjattuja tasearvojen alaskirjauksia on 3 381 920,00 euroa. Ilman alaskirjauksia kumulatiivista alijäämää jäisi taseeseen 2 664 175,00 euroa.
6. esittää valtuustolle, että kumulatiiviset alijäämät katetaan arviointimenettelyn mukaisilla toimenpiteillä, vuoden 2026 loppuun mennessä.
Päätös Hyväksyttiin.
KHALL 26.03.2024 § 54
Kuntalain (410/2015) 113 §:n mukaisesti
kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltävksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kuntalain 114 §:n perusteella Haapajärven kaupungin on laadittava ja sisällytettävä tilinpäätökseensä myös kyseisen kuntalain pykälän mukainen konsernitilinpäätös, koska Haapajärven kaupunki muodostaa tytäryhteisöineen kuntakonsernin. Lain 115 § määrittelee toimintakertomuksen sisällöksi selvityksen valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on selvitettävä myös ne seikat, jotka eivät käy ilmi taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Lisäksi on esitettävä selvitys, miten talous tasapainotetaan, mikäli taseessa on kattamatonta alijäämää, sekä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kaupungin kirjanpitoa ohjaa kirjanpitolain (1336/1997) lisäksi kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjeet. Vuoden 2023 tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain vaatimusten sekä kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeiden mukaisesti. Toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2023 sisältää kaupungin tilinpäätöksen lisäksi konsernitilinpäätöksen (konsernitulos- ja konsernirahoituslaskelman sekä konsernitaseen). Tilinpäätös sisältää vertailutietoina vuoden 2022 tilinpäätöksen.
Vuodet 2022 ja 2023 eivät kuitenkan ole verrannollisia keskenään, koska hyvinvointialueiden toiminnan alkamisesta johtuen tasejatkuvuutta ei vuosien välillä ole. Kirjanpitolautakunnan lausuntojen 128, 137 ja 139 mukaisesti tilinpäätös vuodelta 2022 on laadittu kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja vapaaehtoisissa kuntayhtymissä kuin sote-uudistusta ei olisi tulossa. Vuoden 2023 aloittava tase puolestaan on kirjattu suoraan ilman hyvinvointialueelle siirtyvien palvelujen eriä. Siirtyvät erät on kirjattu kunnissa peruspääomaa vasten. Tästä johtuen vuoden 2023 aloittava tase on erisuuruinen kuin vuoden 2022 päättävä tase eikä tasejatkuvuus näin ollen toteudu.
Verrannollisuuteen vaikuttaa tasejatkuvuuden lisäksi tulojen tasauksesta aiheutuneet leikkaukset kuntien vero- ja valtionosuustuloihin. Vuoden 2023 veroprosenttia leikattiin kaikissa kunnissa 12,64 % edelliseen vuoteen verrattuna. Lisäksi osa aiemmin kunnille tilitetyistä valtionosuuksista kohdennettiin vuonna 2023 hyvinvointialueille.
Tämän lisäksi Haapajärven kaupungin tilinpäätöksessä 2023 konsernitilinpäätöksen osalta vertailtavuuteen vaikuttaa Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen toiminnan päättyminen 30.9.2023 ja viimeisen tilikauden päättyminen kesken vuoden 31.10.2023 sekä tytäryhteisöiltä saatujen tietojen erilaisuus suhteessa edelliseen vuoteen. Tämä aiheuttaa eliminointeihin ja sitä kautta konsernin rahoituslaskelmaan 317 402,18 euron eroavuuden. Mikäli tämä saadaan ohjelmistotoimittajan kanssa muokattua, tämä eroavaisuus poistetaan yhteistyössä tilintarkastajien kanssa ennen tilinpäätöksen lopullista hyväksymistä kaupunginhallituksessa. Mikäli tätä ei onnistuta tekemään, esitetään, että hallitus myöntää luvan korjata konsernitilinpäätöstä tältä osin teknisenä korjauksena hallituksen käsittelyn jälkeen. Asia esitellään kokouksessa tarkemmin.
Käyttötalous: Ppky Selänteen toiminnan päättyminen vaikuttaa myös kaupungin tuloslaskelmaan. Ympäristöpalveluista muodostui oma päävastuualueensa 1.10.2023 alkaen. Siihen asti ympäristö- ja rakennusvalvontapalveluihin varatut tulo- ja menomäärärahat olivat osa hallinnon kokonaisuutta. Tästä johtuen ympäristöpalvelujen päävastuualueen toimintakertomus on vuoden 2023 tilinpäätöksessä sijoitettuna Selänne-palvelujen jälkeen osaksi hallinnon toimintakertomusta eikä sille ole vartailevissa tiedoissa esittää talousarviolukuja. Vuoden 2024 tilinpäätöksessä ympäristöpalvelujen toimintakertomus on itsenäisenä osiona aakkosjärjestyksen mukaisesti viimeisenä päävastuualueena. Muutoin yleishallinto sisältää kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston lisäksi vaalien järjestämisen sekä tarkastustoiminnan.
Kaupungin tilinpäätöksessä toteutuneet ulkoiset toimintatuotot olivat 4 702 769,23 euroa euroa ja ulkoiset toimintakulut olivat 25 587 906,98 euroa. Toimintakatteeksi muodostui -20 885 137,75 euroa. Ulkoiset toimintakulut kokonaisuudessan ylittivät talousarvion 26 267,98 euroa, ulkoiset toimintatuotot alittivat arvioidun 267 073,77 euroa. Nettona talousarvio ylittyi 293 341,75 euroa. Toimintakatteen eli käyttötalouden nettototeutuma oli 101,42 %.
Päävastuualueittain toteutumat suhteessa muutettuun talousarvioon toimintakuluissa olivat:
Yleishallinto 3 363 997,89 € 92,58 %
(alitusta 269 802,11 €)
Sivistystoimi 16 059 004,07 € 100,6 %
(ylitystä 95 465,07 €)
Tekninen toimi 5 771 703,29 € 96,77 %
(alitusta 192 596,71 €)
Ympäristöpalvelut 393 201,73
ja toimintatuotoissa:
Yleishallinto 408 183,83 € 130,31 %
(yli arvion 94 933,83 €)
Sivistystoimi 1 903 864,88 € 85,48 %
(alle arvion 323 368,12 €)
Tekninen toimi 2 119 066,04 € 87,23 %
(alle arvion 310 293,96 €)
Ympäristöpalvelut (10-12/2023) 271 654,48 €
Nettona ylitykset/alitukset olivat seuraavat:
Yleishallinto nettosäästö 369 802,11 €
Sivistystoimi nettoylitys 418 833,19 €
Tekninen toimi nettoylitys 117 697,25 €
Ympäristöpalvelut nettotulos 121 547,25 €
Mikäli ympäristöpalvelujen 10-12/2023 toteumat yhdistettäisiin osaksi yleishallinnon toteumia, jäisi yleishallinnon toteuma yhä tulokseltaan nettosäästöksi 248 254,86 euroa.
Investoinnit: Bruttoinvestoinnit olivat 10 762 038,38 euroa. Rahoitusosuuksia saatiin investointeihin 212 274,00 euroa ja käyttöomaisuuden myynneistä saatiin tuloja 435 777 euroa. Nettoinvestoinnit olivat 10 326 261,38 euroa eli toteutuma oli 100,85 %. Suurimmat investointikohteet olivat K.J. Ståhlbergin koulun uuden koulurakennuksen rakentamisen aloittaminen 5 632 783,31 euroa, terveyskeskuksen korvaavien tilojen rakentaminen 2 677 699,82 euroa ja KJS:n koulun liikuntatilan rakentaminen 399 702,08 euroa. Lisäksi investoitiin Lujabetonin liittymän rakentamiseen 401 295,04 euroa.
Toiminnan rahoitus: Verotulokertymä oli 16 286 451,46 euroa, mikä oli n. 368 548,54 euroa muutettua talousarviota pienempi. Valtionosuudet olivat 6 982 895,00 euroa. Valtionosuuksien määrää kasvatti syksyllä kaupungille myönnetty harkinnanvarainen valtionosuuden korotus, yhteensä 535 000 euroa.
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset olivat 7 149 237,76 euroa ja uutta pitkäaikaista lainaa otettiin 15 548 059 euroa. Lyhytaikaista lainaa vuoden vaihteessa oli 5,5 miljoona euroa. Kaupungin lainakanta kasvoi 13 898 821,24 eurolla. Asukasta kohden lainakanta oli 8 666 euroa/as. Konsernin lainakanta kasvoi 5,5 miljoonalla eurolla. Asukasta kohden konserninlainat olivat 11 011 euroa.
Sijoitusten osalta vuosi 2023 oli korkojen nousun johdosta parempi kuin edellinen vuosi. Sijoitusten arvonpalautuksia voitiin kirjata kaikkiaan 947 780,09 euroa. Sijoitusten markkina-arvo oli vuoden lopussa n. 15,3 miljoonaa euroa.
Vuosikate oli 2 192 776,24 euroa ja suunnitelman mukaiset poistot 2 301 497,20 euroa. Tilikauden tulokseksi muodostui -108 720,96 euroa ja kertyneen poistoeron tuloutuksen jälkeen alijäämä oli -23 254,92 euroa. Kumulatiivinen alijäämä taseessa kasvoi ja oli yhteensä 6 046 095,00 euroa.
Arviointimenettelyn mukaiset toimenpiteet toteutuivat. Näistä on annettu selvitys toimintakertomuksessa. Suurimpana eränä olivat kiinteistöverotulot, jotka kasvoivat 180 003 euro edelliseen vuoteen verrattuna.
Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023 käsitellään yhteistyötoimikunnan kokouksessa 25.3.2024.
Liitteenä on Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023.
Valmistelija/lisätietoja: Marianne Ahmaoja, 044 4456 132
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätöksen ja allekirjoittaa sen
2. päättää, että kaupunginjohtajalla sekä talous- ja hallintojohtajalla on oikeus tehdä tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen teknisluonteisia korjauksia
3. esittää kaupunginvaltuustolle, että tuloutetaan kertyneitä poistoeroja suunnitelman mukaan 85 466,04 euroa
4. esittää kaupunginvaltuustolle, että jätetään tilikauden alijäämä 23 254,92 euroa yli-/alijäämätilille
5. esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi, että kumulatiivista alijäämää jää taseeseen 6 046 095,00 euroa, josta vuonna 2021 kirjattuja tasearvojen alaskirjauksia on 3 381 920,00 euroa. Ilman alaskirjauksia kumulatiivista alijäämää jäisi taseeseen 2 664 175,00 euroa.
6. esittää valtuustolle, että kumulatiiviset alijäämät katetaan arviointimenettelyn mukaisilla toimenpiteillä, vuoden 2026 loppuun mennessä ja
7. esittää valtuustolle, että se toteaa, että arviointimenettelyn toimenpiteiden yhteydessä on Valtiovarainministeriön kanssa sovittu, että arviointimenettelyn yhteydessä tehtyjä kiinteistöjen tasearvojen alaskirjauksia ei tarvitse kattaa normaalissa neljän vuoden kattamisajassa.
Päätös Kaupunginjohtajan kokouksessa annettu muutettu pohjaehdotus:
Kaupunginhallitus
1. hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätöksen ja allekirjoittaa sen teknisten korjausten jälkeen 11.4. mennessä
2. päättää, että kaupunginjohtajalla sekä talous- ja hallintojohtajalla on oikeus tehdä tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen teknisluonteisia korjauksia
3. esittää kaupunginvaltuustolle, että tuloutetaan kertyneitä poistoeroja suunnitelman mukaan 85 466,04 euroa
4. esittää kaupunginvaltuustolle, että jätetään tilikauden alijäämä 23 254,92 euroa yli-/alijäämätilille
5. esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi, että kumulatiivista alijäämää jää taseeseen 6 046 095,00 euroa, josta vuonna 2021 kirjattuja tasearvojen alaskirjauksia on 3 381 920,00 euroa. Ilman alaskirjauksia kumulatiivista alijäämää jäisi taseeseen 2 664 175,00 euroa.
6. esittää valtuustolle, että kumulatiiviset alijäämät katetaan arviointimenettelyn mukaisilla toimenpiteillä, vuoden 2026 loppuun mennessä.
Hyväksyttiin yksimielisesti muutettu pohjaehdotus.
Tämän pykälän jälkeen pidettiin tauko 19.23-19.32.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |