Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 73



 

Vuovinginkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava

TEKLA 26.09.2024 § 73  

210/10.02.02/2024  

 

 

Puhuri Oy on tehnyt kaavoitusaloitteen Haapajärven kaupungille osayleiskaavan laatimisesta Vuovinginkankaan alueelle. Alustavana suunnittelualueena on liitteessä 1. esitetty hankealue. Hankealue ja myöhemmin kaava-alue tarkentuvat osayleiskaavaprosessin kuluessa.


Alustavien suunnitelmien mukaan alueelle rakennettaisiin noin neljä - kuusi tuulivoimalaa käsittävä tuulivoimapuisto. Hankealue koostuu pääosin Haapajärven kaupungin omistuksessa olevista maa-alueista, ja niistä tehdään erillinen vuokrasopimus.

Aikataulutavoite on että ympäristövaikutustenarviointiprosessi ja kaavan laatiminen aloitetaan vuoden 2025 aikana ja kaava olisi valmis vuoteen 2027 - 2028 mennessä.

 

 Valmistelija: Jouni Laajala p. 044-4456 147

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää käynnistää Vuovinginkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laadinnan sekä siihen liittyvät MRL:n mukaiset ympäristöselvitykset ja vaikutusten arvioinnit.
Kaavoituskonsultti hankkeelle nimetään myöhemmin.

Hakija vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista sekä kuulutus- yms. kuluista.
Kaavanlaatimisesta tehdään kaavoitussopimus.

 

Päätös Puheenjohtaja ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn ja tekninen lautakunta valitsi keskuudestaan kokoukseen puheenjohtajaksi Jouko Pekosen tämän asian käsittelyn ajaksi (kokouksen 2. varapuheenjohtaja). Puheenjohtaja Raimo Salomaa poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi klo 19.00 - 19.08 (hallintolaki 28 §).

Merkittiin tiedoksi, että Mirjami Räisänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.04

Hyväksyttiin esitetysti.