Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 152


 

Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2024

 

KHALL 10.09.2024 § 152  

219/02.05.01.00/2024  

 

 

Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet. Harkinnanvaraisen avustuksen kriteereissä huomioidaan myös koronakriisin vaikutukset.

 

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa. Jos toimenpiteitä ei ole päätetty hakuajan loppuun mennessä, on hakemukseen merkittävä se, milloin valtuusto käsittelee ne ja mitkä toimenpiteet ovat. Valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu.

 

Avustuksen myöntämisen ehtona on myös, että kunta toteuttaa kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu em. lain 118 §:n mukainen arviointiryhmä.

 

Harkinnanvaraiseen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10 000 000 euroa. Hakemukset tulee toimittaa syyskuun aikana Valtionvarainministeriöön. Ohjeistukset hakemuksesta ja sen liitteistä sekä hakemuksen palauttamisesta julkaistiin 21.8.2024 ja hakemus tulee jättää 24.9.2024. klo 16:15 mennessä.

 

Haapajärven kaupungin tilinpäätöksessä vuodelta 2023 on kumulatiivista alijäämää kaikkiaan yli kuusi miljoonaa euroa. Tämä johtui suurelta osin käytöstä poistuvien rakennusten tasearvojen alaskirjauksista, joista oli arviointityön yhteydessä sovittu, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ylityksistä ajalta ennen hyvinvointialueiden toiminnan aloittamista.

 

Kuluvan vuoden talousarviossa on tilikauden tulos positiivinen n. 75 000 euroa ja ylijäämä n. 160 euroa.

 

Voimassa olevan investointiohjelman mukaan investointikustannukset ovat vuosina 2024-2026 yhteensä n. 15,5 miljoonaa euroa. Suuret investointikustannukset johtuvat huonokuntoisten ja sisäilmaongelmaisten rakennusten tilalle rakennettavista uusista tiloista.

 

Valtiovarainministeriön hakukirje ja hakuliite oheismateriaalina.

 

 

 

 Valmistelija/lisätietoja: Jonna Tamminen, 044 4456 113

 

 

Päätösehdotus 1. Hakea harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 2 miljoonaa euroa vuonna 2024
2. Valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan tekemään hakemukseen mahdolliset tarvittavat tarkennukset hakuohjeiden mukaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.