Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 161


 

Sijoitussuunnitelma ja toimenpiteet

 

KHALL 10.09.2024 § 161  

61/02.05.06/2023  

 

 

Kaupungin valtuusto on kokouksessaan 24.6.2024 § 39 päättänyt myydä kaikki likvidit sijoitukset sekä tämän jälkeen uudelleen sijoittaa myyntihinnasta välittömästi vähintään 50 % alkuperäisen allokaatioon mukaisesti.

 

Elokuussa toteutetun sijoitusten kotiutuksen takia täyden valtakirjan salkut varainhoitajilla eivät ole sopimuksen mukaisessa allokaatiossa, koska epälikvidien sijoitusten osuus (46,7%) on muodostunut sopimuksen vaihteluväliä suuremmaksi (perusallokaatio 35%, maksimi 40%).

 

Tästä syystä olisi kaupunginhallituksen tehtävä hallintosäännön 20 §:n ja sijotiussuunnitelman vastuunjaon perusteella päätös, jonka nojalla varainhoitajat voivat toimia siihen asti, että sijoitussuunnitelma ehditään asianmukaisesti päivittää. Toimivana ratkaisuna toisen varainhoitajan kanssa käydyn keskustelun perusteella voidaan pitää seuraavaa:

 

1) Eriytetään epälikvidit sijoitukset omaan salkkuunsa

a. Avataan konsultatiivinen salkku, johon sijoitukset siirtyvät sellaisenaan

 

2) Pidetään likvidit osake- ja korkosijoitukset täyden valtakirjan salkussa

 a. Määritetään salkulle neutraali osake/korko-allokaatio 50/50

 b. Osake- ja korkoallokaation vaihteluväli on +/- 20 eli 30-70

 

Muutos helpottaa Haapajärven kaupungin sijoituskokonaisuuden sijoitussuunnitelman mukaista hoitoa. Ratkaisu sallii oikeat suhteelliset muutokset taktisen allokaation tai markkinatilanteiden muuttuessa. Jos ehdotettua muutosta ei tehdä, saattaa salkun ylisuuri vaihtoehtoisten osuus aiheuttaa markkinoiden muuttuessa epätasapainon osake- ja korkosijoitusten allokaatioiden välille.

 

Oheismateriaalina tarkempaa tietoa ehdotetusta muutoksesta.

 

 

 Valmistelija/lisätietoja: Marianne Ahmaoja, 044 4456 132

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. eriyttää epälikvidit sijoitukset omaan, konsultatiiviseen salkkuunsa ja siirtää ne sinne sellaisenaan
2. pitää likvidit osake- ja korkosijoitukset täyden valtakirjan salkussa
3. määrittää täyden valtakirjan salkulle neutraalin osake/korko-allokaation 50/50 sekä osake ja korkoallokaation vaihteluväliksi +/- 20 eli 30-70 % siihen asti, kunnes sijoitussuunnitelma on päivitetty syksyllä 2024.

 

Päätös Hyväksyttiin.