Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 144


 

Kiinteistö Oy Haapajärven Vuokratalojen kiinteistökannan kehittämisohjelma

 

KHALL 10.09.2024 § 144  

222/02.05.01.02/2024  

 

 

Haapajärven vuokra-asuntojen kysyntä on yksityisten isojen investointienvuosien ja niiden urakkaporukoiden majoitustarpeiden jälkeen palautunut aiempaan ylitarjontatilanteeseen.

 

Valtion päättämät kiristykset asumis- ja toimeentulomenojen enimmäisasumismenoihin ovat lisäksi vähentäneet yhtiön perheasuntojen kysyntää ja vaikutukset loppuvuoden osalta ovat vielä avoinna. Asunnonhakijoista suurin osa on yhden henkilön talouksia.

 

Haapajärven Vuokratalot on päättänyt käynnistää kiinteistökannan kehittämistoimet vajaakäytön vähentämiseksi ja tulee hakemaan toimenpiteisiin mm. ARA: avustuksia. Hakemuksien liitteeksi edellytetään kaupungin vuokra-asumisen kehittämissuunnitelmaa. Nykyisen kehittämissuunnitelman (liite, vuodet 2020-2025) toimet on suoritettu.

 

Yhtiön esittämät yksityiskohtaisemmat kehittämistoimet on oheismateriaalina.

 

 

 Valmistelija/lisätietoja: Taina Ruhala, 044 4456130, Jonna Tamminen, 044 4456 113

 

 

Päätösehdotus Haapajärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle:

1) Haapajärven kaupunki päivittää vuokra-asumisen kehittämissuunnitelman Haapajärven Vuokra-asuntojen kehittämistoimien jatkamiseksi.
2) Hyväksyy Haapajärven Vuokratalojen oheismateriaalissa esittämät yksityiskohtaiset kehittämistoimet.

 

Päätös Kaupunginjohtaja teki kokouksessa muutetun pohjaesityksen:

Haapajärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle:

1) Haapajärven kaupunki päivittää vuokra-asumisen kehittämissuunnitelman Haapajärven Vuokra-asuntojen kehittämistoimien jatkamiseksi.
2) Hyväksyy Haapajärven Vuokratalojen oheismateriaalissa esittämät yksityiskohtaiset kehittämistoimet.
3) Yksityiskohtaiset purkupäätökset käsitellään erikseen purkuaikataulujen tarkentuessa.

Markku Mäkelä ja Vesa Puputti poistuivat esteellisenä (hallintolaki 28.1 § 5 kohta hallituksen jäsen) tämän pykälän ja seuraavan pykälän käsittelyn ajaksi. Tämän pykälän aikana puheenjohtajana toimi 2. varapuheenjohtaja Risto Hautakangas. Risto Hautakankaan tilalle valittiin tähän pykälään pöytäkirjantarkastajaksi Maritta Niska.