Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.10.2024/Pykälä 176



 

Asemakaavan muutos Ronkaalan 1. kaupunginosassa korttelissa 215 / tontit 1-3

KHALL 15.10.2024 § 176  

223/10.02.03/2022  

 

 

Asemakaavanmuutosehdotus selostuksineen liitteenä.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteiden mukaisen asemakaavanmuutosehdotuksen selostuksineen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

TEKLA 26.09.2024 § 72 

 

 

 

Ronkaalan 1. kaupunginosan korttelin 215, tonttien 1-3 asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheen aineisto on ollut nähtävillä 29.5. - 28.6.2024 välisen ajan Haapajärven kaupungintalolla, kaupungin kirjastossa sekä kaupungin Internet-sivulla.

Kaavamuutoksen ehdotusvaiheen nähtäville laitosta päätti tekninen lautakunta 23.5.2024 §53, ja kuulutus tästä julkaistiin Maaselkä Extra -lehden mukana jaettavassa Haapajärven kaupunkitiedotteessa.

Asemakaavan muutosehdotuksesta saatiin nähtävilläoloaikana 5 lausuntoa, muistutuksia ei saapunut.

Kaava-aineistoa on täydennetty saatujen lausuntojen pohjalta.

 

 

 Valmistelija: Jouni Laajala p. 044-4456 147

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta toteaa liitteiden mukaisen asemakaavamuutoksen valmistuneen ja esittää sen kaupunginhallitukselle / -valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

TEKLA 23.05.2024 § 53 

 

 

 

Ronkaalan 1. kaupungiosan korttelissa 215, tonteilla 1-3 vireillä olevan asemakaavamuutoksen valmisteluvaiheen aineisto (kaavaluonnos) on ollut yleisesti nähtävillä 1.11. - 15.12.2023 välisen ajan Haapajärven kaupungintalolla, kaupungin kirjastossa sekä kaupungin Internet-sivulla. Asemakaavan muutosehdotuksesta saatiin nähtävilläoloaikana 6 lausuntoa, mielipiteitä ei saapunut.

 

Kaava-aineistoa on täydennetty mm. liikenteen toimivuustarkastelulla ja asemakaavamääräyksiä on täydennetty ohjaamaan rakentamista ilmaston kannalta kestävämmäksi.

 

 

 Valmistelija: Jouni Laajala p. 044-4456 147

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta asettaa liitteiden mukaiset kaavaehdotuksen ja kaavaselostuksen liitteineen nähtäville mielipiteen ilmaisua varten ajalle 29.5. - 28.6.2024. Lisäksi tekninen lautakunta pyytää asemakaavan ehdotusvaiheen aineistosta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan Museolta, Pohjois-Pohjanmaan Pelastuslaitokselta, Haapajärven Yrityspalvelut Oy:ltä, Haapajärven Vesi Oy:ltä, Elenia Oy:ltä, Pyhänet Oy:ltä ja Haapajärven kaupungin ympäristöpalveluilta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

TEKLA 19.10.2023 § 129 

 

 

 

Tekninen lautakunta on tehnyt kaavamuutoksen käynnistämispäätöksen (15.9.2022 TEKLA § 81) asemakaavan muutoksesta Ronkaalan kaupunginosan korttelissa 215, tonteilla 1, 2 ja 3.

Kaavamuutoksella mahdollistetaan kaupan- ja liikerakennusten rakentaminen kyseiselle alueelle.

Sweco Finland Oy/Juho Peltoniemi on laatinut liitteenä olevan aineiston asemakaavan muutoksesta.

 

 Valmistelija: Jouni Laajala p. 044-4456 147

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa liitteiden mukaisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavan luonnosvaiheen aineistoon kuuluvan asemakaavaluonnoksen ja -selostuksen yleisesti nähtäville mielipiteen ilmaisua varten ajalle 1.11.2023 - 15.12.2023.

 Lautakunta pyytää asemakaavan muutosluonnoksesta lausunnot Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan Museolta, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta, Haapajärven Yrityspalvelut Oy:ltä, Haapajärven Lämpö Oy:ltä, Haapajärven Vesi Oy:ltä, Elenia Oyj:ltä, Pyhänet Oy:ltä ja Haapajärven ympäristöpalveluilta. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

TEKLA 15.09.2022 § 81 

 

 

 

Haapajärven kaupunki on hankkinut omistukseensa Ronkaalan kaupunginosassa sijaitsevan korttelin 215, tontit 1,2 ja 3.

Kyseiset tontit on ostettu liikerakentamisen mahdollistamiseksi alueelle.

 

Liikerakentaminen ko. tonteille edellyttää asemakaavamuutoksen, jolla nykyiset AO- ja YV-tontit muutetaan kaupan ja liikerakentamisen alueiksi.

 

 Valmistelija: Jouni Laajala p. 044-4456 147

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää käynnistää asemakaavamuutoksen Ronkaalan kaupunginosan korttelille 215 karttaliitteen mukaiselle alueelle. Kaavanlaatijaksi määrätään Sweco Infra & Rail Oy.

 

Päätös Hyväksyttiin.