RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Jokilatvan opiston johtokunta
Pöytäkirja 18.11.2024/Pykälä 2
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjantarkastajien valinta
JOJOHTOK 18.11.2024 § 2
Hallintosäännön 138 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Johtokunta on päättänyt pöytäkirjantarkastuksesta 16.3.2022 4 §:ssä. Joh-tokunta päätti ottaan käyttöön sähköisen tarkastuksen. Pöytäkirja laaditaan kokouksen jälkeisenä arkipäivänä, minkä jälkeen pöytäkirja lähetetään pu-heenjohtajalle, pöytäkirjanpitäjälle ja kahdelle pöytäkirjantarkastajalle säh-köiseen tarkastukseen.
Pöytäkirja saatetaan julkisesti tiedoksi julkaisemalla se tietoverkkoon Haa-pajärven kaupungin kotisivuille. Julkaisupäivä määritellään tarkastustapa huomioiden noin viikon päähän kokouksesta.
Pöytäkirjantarkastajat valitaan aakkosjärjestyksen mukaisessa järjestyk-sessä.
Päätösehdotus Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa aakkosjärjestyksen mukaisessa järjestyksessä. Vuorossa ovat Mäkelä Markku ja Suvanto Tuomas.
Pöytäkirja laaditaan, tarkastetaan ja saatetaan julkiseksi JOJOHTOK 16.3.2022 4 §:n mukaisesti.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mäkelä Markku ja Våg Marja-Leena.
Pöytäkirja laaditaan, tarkastetaan ja saatetaan julkiseksi JoJohtok 16.3.2022 4 §:n mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |