RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.05.2025/Pykälä 114
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |

Pyhäjärven kaupungin maaseutulautakunta toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029
KHALL 20.05.2025 § 114
139/00.00.01.01/2025
Haapajärven ja Pyhäjärven kaupunkien sekä Reisjärven kunnan yhteistoimintasopimuksen mukaan yhteistoiminnan järjestämistä varten perustetaan yhteiseksi toimielimeksi maaseutulautakunta Pyhäjärven kaupungin organisaatioon. Yhteistoiminnan hallinnosta vastaa Pyhäjärven kaupunki. Toimielin toimii valtuuston toimikauden mukaisesti.
Yhteisessä toimielimessä on kuusi jäsentä, joista sopijakuntien valtuustot nimeävät kaksi jäsentä kunnastaan, miehen ja naisen, ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jokaisella lautakunnan jäsenellä on yksi ääni.
Puheenjohtajuudet kiertävät isommasta pienempään yhden vuoden jaksoissa siten, että edellisen vuoden varapuheenjohtaja on seuraavana vuonna puheenjohtaja. Kuluvana vuonna on puheenjohtaja Reisjärveltä ja varapuheenjohtaja Haapajärveltä, joten seuraavan vuoden puheenjohtaja tulee olemaan Haapajärveltä ja varapuheenjohtaja Pyhäjärveltä.
Valmistelija/lisätietoja: Hille-Mari Tenhovuori puh. 044 4456 115
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto valitsee Pyhäjärven kaupungin maaseutulautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029
1. kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet
2. esittää valituista jäsenistä puheenjohtajan kiertävän periaatteen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.