Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Esityslista 29.10.2025/Asianro 6


 

Päätös eläinlääkintähuoltolain (285/2023) 9 §:n mukaisesta kunnallisten eläinlääkäripalvelujen järjestämisvastuun laajuudesta ja 17 §:n mukaisista täydentävistä palveluista

 

YMPLT 29.10.2025     

255/11.02.00/2025  

 

 

Taustaa

 

Uusi eläinlääkintähuoltolaki (285/2023) tulee voimaan 1.1.2026. Uuden lain

mukaan järjestäjä määrittää järjestämisvastuun laajuuden alueellisten

tarpeiden perusteella. Järjestäjä voi tuottaa myös järjestämisvastuuta

täydentäviä palveluita rajoitetusti.

 

Haapajärven ympäristöpalveluiden ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (myöhemmin Haapajärven ympäristöpalvelut) on uuden eläinlääkintähuoltolain 3 §:n tarkoittama järjestäjä, joka huolehtii alueellaan eläinlääkäripalvelujen sekä elintarvikkeiden turvallisuuden valvonnan ja kunnaneläinlääkärille säädettyjen tehtävien hoidon järjestämisestä siten kuin uudessa laissa säädetään. Haapajärven kaupungin hallintosäännön 21 §:n mukaan ympäristölautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Kuntien yhteinen ympäristölautakunta on lain tarkoittama järjestäjän tehtävistä huolehtiva monijäseninen toimielin.

 

Alueellisen järjestäjän tulee määritellä lakisääteisten eläinlääkäripalvelujen

järjestämistapa ennen uuden lain voimaantuloa. Järjestämisvastuuta

määritettäessä on otettava huomion alueen yksityinen eläinlääkäripalvelujen tarjonta. Uuden lain mukaan järjestäjä määrittää

eläinlääkäripalveluiden järjestämisvastuun laajuuden alueellisten tarpeiden

perusteella. Järjestäjä voi tuottaa myös järjestämisvastuuta täydentäviä

palveluita rajoitetusti. Täydentävät palvelut on hinnoiteltava

markkinaperusteisesti.

 

Nykytilanne

 

Haapajärven ympäristöpalvelut järjestään kunnalliset eläinlääkäripalvelut Haapajärven ja Pyhäjärven kaupungeissa ja Kärsämäen ja Reisjärven kunnissa. Lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi yhteistoiminta-alueella on viisi kunnaneläinlääkärin virkaa eläinlääkäripraktiikassa ja kaksi osittaista valvontaeläinlääkärin virkaa sekä yksi klinikkaeläinhoitajan tehtävä. Yksi praktikoista toimii vastaavana eläinlääkärinä. Eläinlääkintähuollon henkilöstön ensisijaisena toimipisteenä toimii Haapajärven yhteisvastaanotto. Lisäksi Pyhäjärvellä on pieneläinvastaanotto.

 

Yhteistoiminta-alue muodostaa yhden päivystysalueen, jolla yksi eläinlääkäri vuorollaan päivystää virka-ajan ulkopuolella. Suur- ja pieneläinpäivystystä ei ole erotettu toisistaan. Eläinlääkintähuollon nykyinen toimintatapa on osoittautunut toimivaksi ja ympärivuorokautiset palvelut on pystytty tuottamaan toimintavarmasti.

 

Voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 11 §:n mukaan

kunnan on järjestettävä arkipäivisin virka-aikana peruseläinlääkäripalvelu

asukkaidensa pitämiä kotieläimiä varten sekä sellaisten yhteisöjen pitämiä

kotieläimiä varten, joilla on kotipaikka kunnan alueella. Muita kotieläimiä

kuin hyötyeläimiä varten palvelu on kuitenkin järjestettävä vain, jos

palvelua ei ole muuten saatavilla. Lisäksi kunnan on järjestettävä

kiireellistä eläinlääkärinapua alueellaan olevia kotieläimiä varten kaikkina

vuorokaudenaikoina.

 

Uusi eläinlääkintähuoltolaki (285/2023) tulee voimaan 1.1.2026. Uusi laki

määrittää kuntien lakisääteisen eläinlääkäripalvelujen järjestämisvastuun

vanhaa lakia selkeämmin. Velvoitteisiin eläinten hyvinvoinnin, eläintautien,

merkinnän ja rekisteröinnin, sivutuotteiden sekä tuonnin ja viennin

valvonnan osalta ei tule muutoksia.

 

Uuden lain vaatimukset järjestäjälle

 

Uuden lain mukaan kunnan on järjestettävä eläinten terveyden ja

hyvinvoinnin sekä kansanterveyden kannalta välttämättömät

eläinlääkäripalvelut, jotka määritellään lain 8 ja 9 §:issä. Tehtävien

hoitamista varten järjestäjällä on oltava tarpeellinen määrä

kunnaneläinlääkärin virkoja.

 

Eläinlääkintähuoltolain 8 §:n mukaan eläinten terveyden ja hyvinvoinnin

sekä kansanterveyden kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut, jotka

turvataan tarvittavilta osin julkisen järjestämisvastuun kautta, ovat:

1) yleistutkimus ja terveydentilan arviointi eläinten terveyden

todentamiseksi;

2) kissojen ja koirien tunnistusmerkintä;

3) eläinterveyskäynnit, joista säädetään tarttuvista eläintaudeista sekä

tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja

kumoamisesta ("eläinterveyssäännöstö") annetun Euroopan parlamentin ja

neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 25 artiklassa, sekä

elintarviketuotantoa varten pidettävien eläinten pitopaikoissa tehtävät

terveydenhuoltokäynnit ja terveydenhuoltosuunnitelmat;

4) rokotus;

5) loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet;

6) suun terveydenhuoltoon liittyvät välttämättömät perustoimenpiteet tai,

jos se on toimenpiteen laajuus tai vaativuus huomioon ottaen tarkoituksenmukaista, jatkohoitoon lähettäminen;

7) sarvien ja sarven aiheiden poistaminen naudoilta ja vuohilta;

8) lisääntymiseen liittyvät tarkastukset ja tutkimukset sekä

lisääntymisongelmien hoito elintarviketuotantoa varten pidettäville

naudoille, sioille, lampaille, vuohille ja poroille;

9) kastraatio naudalle, sialle, lampaalle, vuohelle, porolle, koiralle ja

kissalle sekä sterilisaatio kissalle;

10) sairaan eläimen kliininen tutkimus ja hoitotarpeen arviointi,

tavanomaisten näytteiden ottaminen ja pikatestaus tai toimittaminen

laboratoriotutkimuksiin eläimen sairauden syyn selvittämiseksi sekä

tarvittaessa eläimen lähettäminen jatkotutkimuksiin;

11) sairaalle elintarvike- tai turkistuotantoa varten pidettävälle eläimelle

tarvittava hoito, jota on mahdollista antaa eläimen pitopaikassa ja johon

kuuluu myös nautaeläimen juoksutusmahaleikkaus;

12) perustasoinen ensiapuluonteinen hoito, jota tarvitaan muulle kuin 11

kohdassa tarkoitetulle eläimelle, johon kuuluvat ruoansulatuskanavan ja

virtsateiden häiriöiden konservatiivinen hoito, tulehdus- ja kiputilojen hoito,

sokin hoito, metabolisten häiriöiden hoito, haavojen ompelu, muu vastaava

enintään vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävä hoito, tavanomaisimpien

pienten kotieläinten luunmurtumien immobilisaatio sekä hoitoon liittyvä

välttämätön jatkokäsittely tai lääkehoito ja tarvittaessa eläimen

lähettäminen jatkohoitoon;

13) synnytysapu, johon kuuluvat keisarileikkauksista nautojen, lampaiden,

vuohien ja kissojen keisarileikkaus;

14) eläimen lopetus.

 

Eläinlääkintähuoltolain 9 §:n mukaan kunkin järjestäjän järjestämisvastuun

laajuus määräytyy alueellisten tarpeiden perusteella. Järjestäjän tulee

järjestää 8 §:n mukaiset palvelut ainakin elintarvike- tai turkistuotantoa

varten pidettäville eläimille. Lisäksi tulee järjestää sellainen eläimen

äkillisen ja vakavan sairastumisen, vahingoittumisen tai sairauden

vaikeutumisen edellyttämä välitön arviointi ja hoito, jota ei voida siirtää

ilman sairauden pahenemista tai eläimen merkittävää kärsimystä, sekä

eläimen lopetus eläinsuojelullisin perustein (kiireellinen eläinlääkärinapu).

Muut 8 §:n mukaiset palvelut kuuluvat järjestämisvastuuseen siltä osin kuin

niiden järjestäminen on tarpeen kyseisten palvelujen riittävän ja

kohtuuhintaisen alueellisen saatavuuden sekä muiden järjestäjälle laissa

säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaamiseksi.

Järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen mitoituksessa on

otettava huomioon yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien järjestäjän

alueella tarjoamat palvelut.

 

Eläinlääkintähuoltolain 10 §:n 1 momentin mukaan järjestämisvastuuseen

kuuluvien palvelujen tulee olla saatavilla niitä kotieläimiä varten, joiden

omistajan tai haltijan asuin- tai kotipaikka on järjestäjän alueella. Eläinten

pitopaikassa annettavien eläinlääkäripalvelujen tulee olla saatavilla

järjestäjän alueella pidettäviä kotieläimiä varten.

 

Kiireellinen eläinlääkärinapu on järjestettävä sitä tarvitsevia eläimiä varten

myös virka-ajan ulkopuolella. Poiketen siitä, mitä 10 §:n 1 momentissa

säädetään, kiireellistä eläinlääkärinapua on annettava kaikille järjestäjän

alueella oleville kotieläimille, jollei voida pitää olosuhteisiin nähden

kohtuullisena, että eläin viedään saamaan eläinlääkärinapua

järjestämisvastuussa olevan järjestäjän alueelle.

 

Järjestäjän tulee huolehtia, että järjestämisvastuuseen kuuluvia

eläinlääkäripalveluja on saatavilla arkipäivisin ainakin virka-aikaan.

Järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen tulee olla saatavilla

palveluiden käyttäjien kannalta kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisella

etäisyydellä maantieteelliset olosuhteet huomioon ottaen.

 

Eläinlääkäripalvelut tulee järjestää siten, että eläinlääkäri käy tarvittaessa

eläinten pitopaikassa, kun palveluja tuotetaan elintarvike- tai

turkistuotantoa varten pidettäville kotieläimille, hevoseläimille sekä

sellaisille muille suurikokoisille kotieläimille, joita ei voida ilman merkittävää

vaivaa kuljettaa eläinlääkärin vastaanotolle.

 

Eläinlääkintähuoltolain 20 §:n mukaan järjestäjän velvollisuudesta

huolehtia elintarvikelain ja sillä täytäntöön pantavien säännösten

noudattamisen valvonnasta säädetään mainitussa laissa.

 

Järjestäjän on huolehdittava muissa 1 §:n 3 momentissa mainituissa

laeissa kuin elintarvikelaissa kunnaneläinlääkärille säädettyjen tai näiden

lakien nojalla määrättyjen valvontatehtävien hoidon edellytysten

järjestämisestä alueellisten ja valtakunnallisten valvontaa koskevien

suunnitelmien mukaisesti.

 

Palvelutarpeen arviointi

 

Palvelutarpeeseen vaikuttavat mm. alueen eläinmäärät, yksityiset palvelut

ja oman tuotannon ylläpitämisen tarpeet.

 

Arvio Haapajärven ympäristöpalveluiden alueen eläinmääristä

 

Toimialueen eläinmäärät on arvioitu vuoden 2025 eläinlääkintähuollon

suunnitelmaan seuraavasti: Nautatiloja 160, sikatiloja 5, lammas- ja

vuohitiloja 3, isompia hevostiloja 9, siipikarjatiloja 2 ja vesiviljelytiloja 4, tarhatun riistan toimintayksiköitä 5 ja mehiläistarhoja 2. Arvio lemmikkien määrästä on 2500. Järjestäjällä on viimesijainen vastuu järjestää näille eläimille mahdollisuus saada hoitoa ympärivuorokautisesti.

 

Alueellinen eläinlääkäripalveluiden markkinatilanne yhteistoiminta-alueella

 

Uusi eläinlääkintähuoltolaki edellyttää kunnilta eläinlääkinnän palveluiden

markkinatilanteen selvittämistä alueellisesti. Eläinlääkäripalvelujen

järjestämisvastuun määrittämiseksi ja alueellisen palveluntarjonnan

kartoittamiseksi koottiin tiedot Haapajärven ympäristöpalveluiden alueella ja lähikunnissa toimivista yksityisistä eläinlääkäripalveluiden tuottajista ja heille lähetettiin kysely, jolla selvitettiin toiminnan laajuutta ja luonnetta. Haapajärven ympäristöpalveluiden alueella ei ole yksityisiä pieneläinvastaanottoja. Lähimmät pieneläinvastaanotot toimivat Nivalassa ja Ylivieskassa. Lähikunnissa on lisäksi 5 pieneläinpalveluita vastaanotollaan tai kiertävänä palveluna tarjoavaa palveluntarjoajaa. Alueella toimii yksityisiä eläinlääkäreitä, jotka tarjoavat tuotantoeläinpalveluita eläinten pitopaikoissa usean kunnan alueella. Tuotantoeläinpalvelut koostuvat pääasiallisesti nautaterveydenhuollon palveluista. Alueella ei ole hevosklinikoita, mutta tiedossa on, että alueella käy yksittäisiä kiertäviä hevospraktikoita lähinnä hammashoitoa antamassa.

 

Vastausten perusteella Haapajärven ympäristöpalveluiden alueella on arkisin tarjolla yksityisiä, päiväaikaisia eläinlääkäripalveluita sekä seura- ja harraste-eläimille, että tuotantoeläimille. Yksityiset tuotantoeläinpalvelut ovat pääasiassa nautaterveydenhuollon palveluita terveydenhuolto-sopimustiloille. Yhteistoiminta-alueen kotieläintiloille ei ole tarjolla kiireellistä eläinlääkärinapua tuotantoeläimille yksityisten eläinlääkäreiden tarjoamana minään vuorokaudenaikana.  Pieneläinvastaanottojen koko vaihtelee siten, että suurin osa yhteistoiminta-alueen ja lähikuntien vastaanotoista on yhden eläinlääkärin vastaanottoja. Kahdella  vastaanotoista työskentelee kaksi eläinlääkäriä. Yksityisillä vastaanotoilla on samankaltainen peruseläinlääkäripalveluvalikoima kuin kunnaneläinlääkärin vastaanotoilla, sisältäen muun muassa rokotuksia, tavanomaisten tulehdus- ja aineenvaihduntasairauksien hoitoa, tuki- ja liikuntaelinsairauksien tutkimuksia ja hoitoa, näytteenotto- ja kuvantamispalveluita, kastraatio- ja sterilisaatioleikkauksia ja perustason hammashoitoa. Kaksi pieneläinvastaanotoista on ilmoittanut tarjoavansa myös tiettyjä erikoistason palveluita. Kiireellistä apua on tarjolla pieneläimille aukioloaikojen puitteissa. Yksityisvastaanotot eivät tarjoa palveluita iltaisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä eikä yhteistoiminta-alueella tai lähikunnissa ole tarjolla ilta- ja yöaikaista yksityistä eläinlääkäripalvelua pieneläimille. Vastaanotot eivät pääsääntöisesti ole auki yrittäjien loma-aikoina.

 

Oman tuotannon ylläpitämisen tarpeet

 

Arvio vuoden 2025 suureläinkäyntien kokonaislukumääräksi on 2550 ja

pieneläinkäyntien kokonaislukumääräksi 2750. Vuonna 2024 eläinlääkärit

ovat raportoineet tehneensä yhteensä 1567 päiväaikaista suureläinkäyntiä

ja 332 päivystysaikaista suureläinkäyntiä. Päiväaikaisia pieneläinkäyntejä

vastaanotolla on ollut 2304 ja päivystysaikaisia käyntejä 259.

 

Terveydenhuollon vuosikatsauksia nautatiloille on tehty alueemme kunnaneläinlääkäreiden toimesta 201 kpl ja sikaterveydenhuollon käyntejä  yhteensä 31 kpl. Alueen terveydenhuoltosopimustiloista 85 %:lla on sopimus Haapajärven kunnaneläinlääkärin kanssa. Valtion valvontatehtäviä (eläinsuojelu-, eläintauti- sivutuotevalvonta) on tehty valvontaeläinlääkärin toimesta 67, ja praktikot ovat suorittaneet tai olleet työparina yhteensä 16 tarkastuksella.

 

Vuoden 2025 eläinlääkintähuoltosuunnitelmaan on kirjattu, että

eläinlääkintähuollon kokonaisuuden järjestämiseen praktiikka- ja

viranomaistehtävät huomioiden varataan eläinlääkäriresursseja 6,5 htv:ta.

Praktiikkatehtävien resurssitarve on 5 htv:ta. Tarvearviossa on otettu

huomioon tilakoon kasvu ja tilakäynteihin kuluva aika, mahdollisuus

suunnitelmalliseen terveydenhuoltotyöhön sekä pieneläinpalveluiden

kysyntä. Lisäksi on otettu huomioon ympärivuorokautinen

päivystys. Päivystysten järjestämisessä on otettava huomioon virkaehtosopimuksen päivystystä ja lepoaikoja koskevat määräykset ja siinä määritelty päivystystiheys sekä mahdolliset äkilliset poissaolot ja se, että työn kuormittavuus ei ole kohtuuton.

 

Järjestämisvastuun laajuus

 

Haapajärven ympäristöpalvelut on eläinlääkintähuoltolain 3 §:n mukainen järjestäjä Haapajärven ja Pyhäjärven kaupunkien sekä Kärsämäen ja Reisjärven kuntien osalta. Eläinlääkintähuoltolain 9 §:n nojalla järjestäjän on määritettävä järjestämisvastuunsa laajuus.

 

Eläinlääkintähuoltolain 8 §:n mukaisen luettelon kaikkien

eläinlääkäripalvelujen sisällyttäminen alueelliseen järjestämisvastuuseen

on tarpeellista kyseisten palvelujen riittävän alueellisen ja ajallisen

saatavuuden, eläinlääkintähuollon oman palvelutuotannon kokonaisuuden

ylläpitämisen sekä laissa järjestäjälle säädyttyjen muiden tehtävien hoidon

turvaamiseksi. Näitä ovat muun muassa eläintautivalmius ja

valvontatehtävät. Kriittisin tehtävä on päivystys, jonka toimivuus edellyttää

riittäviä eläinlääkäriresursseja. Riittävä päiväaikaisen praktiikkatyön määrä

varmistaa eläinlääkäreiden pysyvyyttä ja siten päivystysten toimivuutta.

Alueellisen markkinatilanteen selvityksen perusteella alueella on tarve

palveluille erityisesti virka-aikojen ulkopuolella, ja tuotantoeläinten

kiireellisen avun osalta kaikkina vuorokaudenaikoina.

 

Palvelukohtaiset perustelut edellä mainittujen lisäksi ovat seuraavat:

 

1) Yleistutkimus ja terveydentilan arviointi eläinten terveyden

todentamiseksi; välttämätön osa muita järjestämisvastuuseen kuuluvia

eläinlääkäripalveluita (mm. rokotus), joten kuuluu aina

järjestämisvastuuseen.

 

2) Kissojen ja koirien tunnistusmerkintä; koiran tunnistusmerkintä on

lakisääteinen velvollisuus koirien omistajille, joten on välttämätöntä

varmistaa palvelun saatavuus kaikissa tilanteissa. Koirien ja kissojen

tunnistusmerkintä on sisällytettävä järjestämisvastuuseen, koska muualla

laissa järjestäjälle säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon

turvaaminen sitä edellyttää. Eläintauti- ja eläinsuojeluvalvonnassa on

varauduttava tunnistusmerkitsemään kerralla suuri määrä eläimiä, joten on

tärkeää varmistaa, että kunnaneläinlääkärit voivat toimia tässä tehtävässä.

 

3) Eläintesveyskäynnit, joista säädetään tarttuvista eläintaudeista sekä

tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja

kumoamisesta ("eläinterveyssäännöstö") annetun Euroopan parlamentin ja

neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 25 artiklassa, sekä

elintarviketuotantoa varten pidettävien eläinten pitopaikoissa tehtävät

terveydenhuoltokäynnit ja terveydenhuoltosuunnitelmat; kuuluu lain 9 §:n

mukaan aina järjestämisvastuuseen, sillä eläinterveyskäynnit koskevat

tuotantoeläimiä ja ne toteutetaan pääasiassa osana

terveydenhuoltokäyntejä.

 

4) Rokotus; Rokotukset ovat olennaisia infektiotautien ehkäisyssä.

Vähentämällä infektiotautien esiintymistä edistetään sekä eläinten, että

ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Kansanterveyttä edistetään rokottamalla

eläimiä vaarallisia zoonooseja kuten rabiesta vastaan sekä vähentämällä

muiden eläintautien esiintymistä, ja siten mikrobilääkkeiden käyttöä

infektiotautien ja niiden jälkitautien hoidossa. Kansanterveydellisistä syistä

on varauduttava ihmisten ja eläinten välillä leviävien tarttuvien tautien

(kuten rabies, leptospira) ennaltaehkäisyyn nopeasti käynnistettävillä

rokotuksilla. Tämän vuoksi palvelun on kuuluttava järjestämisvastuuseen.

Rokottaminen on sisällytettävä järjestämisvastuuseen myös siksi, että

muualla laissa järjestäjälle säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon

turvaaminen sitä edellyttää. Eläintautivalmiuden vuoksi on varauduttava

tarvittaessa rokottamaan kerralla suuri määrä eläimiä esimerkiksi

epidemiatilanteessa, tai laittomasti maahantuotuja eläimiä.

 

5) Loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet; ihmisten ja eläinten

välillä leviävät loiset (muun muassa heisimadot ja suolinkaiset) on voitava

estää, palvelun riittävyydestä on huolehdittava ja mahdolliseen nopeaan

lääkitystarpeen lisääntymiseen on varauduttava sisällyttämällä palvelu

järjestämisvastuuseen. Vähentämällä loistautien esiintymistä edistetään

eläinten terveyttä ja hyvinvointia koko Suomessa. Tietyt loistaudit ovat

zoonooseja, ja siten loisten häädöllä ja ehkäisyllä edistetään myös

kansanterveyttä. Loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet on

sisällytettävä järjestämisvastuuseen, koska muualla laissa järjestäjälle

säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaaminen sitä edellyttää.

Eläintautivalmiuden näkökulmasta on varauduttava lääkitsemään kerralla

suuri määrä esimerkiksi laittomasti maahantuotuja eläimiä.

 

6) Suun terveydenhuoltoon liittyvät välttämättömät perustoimenpiteet tai,

jos se on toimenpiteen laajuus tai vaativuus huomioon ottaen

tarkoituksenmukaista, jatkohoitoon lähettäminen; suun terveydenhuollon

peruspalvelujen ajallinen riittävyys on varmistettava koko alueella

sisällyttämällä ne järjestämisvastuuseen. Suun terveydenhuollon

järjestäminen on viime sijassa järjestäjän vastuulla. Kunnallisessa

eläinlääkintähuollossa tarjottavat suun terveydenhuoltoon liittyvät

perustoimenpiteet eivät merkittävästi vaikuta markkinoiden toimintaan.

 

7) Sarvien ja sarven aiheiden poistaminen naudoilta ja vuohilta; kuuluu lain

9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.

 

8) Lisääntymiseen liittyvät tarkastukset ja tutkimukset sekä

lisääntymisongelmien hoito elintarviketuotantoa varten pidettäville

naudoille, sioille, lampaille, vuohille ja poroille; kuuluu lain 9 §:n mukaan

aina järjestämisvastuuseen.

 

9) Kastraatio naudalle, sialle, lampaalle, vuohelle, porolle, koiralle ja

kissalle sekä sterilisaatio kissalle; kuuluu järjestämisvastuuseen aina

tuotantoeläinten osalta. Muiden eläinlajien kohdalla perusleikkaukset ovat

tarpeen palvelutuotannon kokonaisuuden turvaamiseksi ja kirurgisten

taitojen ylläpitämiseksi. Kissojen osalta toimenpide on tarpeen myös

kissapopulaatioiden syntymisen estämiseksi. Kissojen hallitsematon

lisääntyminen ja kissan päätyminen kulkukissaksi johtavat eläinten

hyvinvointiongelmiin. Lisäksi kissat voivat levittää eläintauteja ja

zoonooseja, mikä vaarantaa eläinten ja ihmisten terveyttä.

 

10) Sairaan eläimen kliininen tutkimus ja hoitotarpeen arviointi,

tavanomaisten näytteiden ottaminen ja pikatestaus tai toimittaminen

laboratoriotutkimuksiin eläimen sairauden syyn selvittämiseksi sekä

tarvittaessa eläimen lähettäminen jatkotutkimuksiin; kuuluu olennaisena

osana kiireelliseen eläinlääkärinapuun ja kuuluu lain 9 §:n mukaan aina

järjestämisvastuuseen.

 

11) Sairaalle elintarvike- tai turkistuotantoa varten pidettävälle eläimelle

tarvittava hoito, jota on mahdollista antaa eläimen pitopaikassa ja johon

kuuluu myös nautaeläimen juoksutusmahaleikkaus; kuuluu lain 9 §:n

mukaan aina järjestämisvastuuseen.

 

12) Perustasoinen ensiapuluonteinen hoito, jota tarvitaan muulle kuin 11

kohdassa tarkoitetulle eläimelle, johon kuuluvat ruoansulatuskanavan ja

virtsateiden häiriöiden konservatiivinen hoito, tulehdus- ja kiputilojen hoito,

sokin hoito, metabolisten häiriöiden hoito, haavojen ompelu, muu vastaava

enintään vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävä hoito, tavanomaisimpien

pienten kotieläinten luunmurtumien immobilisaatio sekä hoitoon liittyvä

välttämätön jatkokäsittely tai lääkehoito ja tarvittaessa eläimen

lähettäminen jatkohoitoon; kuuluu kiireelliseen eläinlääkärinapuun ja

kuuluu siten lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.

 

13) Synnytysapu, johon kuuluvat keisarileikkauksista nautojen, lampaiden,

vuohien ja kissojen keisarileikkaus; kuuluu kiireelliseen eläinlääkärinapuun

ja kuuluu siten lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.

 

14) Eläimen lopetus. Kuuluu kiireelliseen eläinlääkärinapuun ja kuuluu lain

9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.

 

Järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen mitoituksessa on

otettu huomioon yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien järjestäjän

alueella tarjoamat palvelut. Kiireettömiä palveluita on tarjolla virka-aikana,

pois lukien yrittäjien loma-ajat. Sisällyttämällä välttämättömät palvelut

järjestämisvastuuseen järjestäjä varmistaa, että palveluita on saatavilla

kaikissa tilanteissa ja myös poikkeuksellisissa olosuhteissa.

 

Järjestämisvastuun taustalla on järjestäjän viimekätinen järjestämisvastuu

eläinlääkintähuoltolain 8 §:n mukaisten palvelujen järjestämisessä.

Julkisten peruspalveluiden turvaaminen varmistaa, että järjestäjä ei ole

pakotettu tekemään äkillisiä muutoksia palveluihinsa reagoidakseen

yksityisen palveluntarjonnan väliaikaisiin tai pysyviin muutoksiin.

 

Lain 17 §:ssä säädetään muiden kuin järjestämisvastuuseen kuuluvien

eläinlääkäripalvelujen järjestämisestä.

 

Muiden kuin järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen

sisällyttäminen järjestämisvastuuseen täydentävänä palveluna on

tarpeellista palvelutuotannon kokonaisuuden ylläpitämiseksi ja laissa

järjestäjälle säädyttyjen muiden tehtävien hoidon turvaamiseksi. Näiden

palveluiden tarjoaminen on asiakkaan etu, ja joissakin tilanteissa

perusteltua myös eläinsuojelullisista syistä, kun vältytään eläimen

kuljettamiselta pitkienkin etäisyyksien päähän. Tällaisia täydentäviä

palveluita voivat olla esim. tietyt eläimen hengen pelastamiseksi tehtävät

hätäleikkaukset ja paremmat diagnostiset menetelmät kuten

kuvantamistutkimukset. Täydentävien palveluiden tarjoamisella on

osaltaan vaikutusta myös kunnaneläinlääkärin työn houkuttelevuuteen ja

mielekkyyteen, sillä se tarjoaa mahdollisuuden tehdä ajanmukaista

praktiikkaa, ja auttaa säilyttämään kunnaneläinlääkärin virat ammatillisesti

vetovoimaisina.

 

Täydentävinä toimenpiteinä järjestämisvastuun ulkopuolelta on perusteltua

järjestää:

 

1) Kuvantamistutkimus tilanteissa, joissa sairaan eläimen asianmukainen

tutkimus ja hoitotarpeen arviointi sitä edellyttää. Viivytyksetön

kuvantamistutkimus on usein tarpeen asianmukaisen diagnoosin ja

jatkohoidon tarpeen määrittämiseksi annettaessa kiireellistä

eläinlääkärinapua.

 

2) Leikkaushoito henkeä uhkaavissa hätätilanteissa, kuten keisarileikkaus

koirille, mikäli eläimen lähettäminen jatkohoitoon viivytyksettä ei ole

mahdollista. Leikkaushoidon viipyminen voi aiheuttaa eläinsuojelullisen

ongelman tai hengenvaaran, mikäli eläin ei ole kuljetuskuntoinen tai

jatkohoitoa yksityisellä palveluntuottajalla ei ole saatavilla.

 

3) Koiran sterilaatioleikkaus. Jotta leikkaushoito henkeä uhkaavissa

hätätilanteissa olisi mahdollista toteuttaa turvallisesti, on eläinlääkärin

ajoittain tehtävä ei-kiireellisiä leikkauksia ammattitaidon ylläpitämiseksi.

 

4) Lisääntymiseen liittyvät tarkastukset ja tutkimukset sekä

lisääntymisongelmien hoito myös muille kuin tuotantoeläimille. Tämä pitää

sisällään mm. pieneläimille suoritettavat tiineystarkastukset

ultraäänilaitteella. Tärkeää kliinisten taitojen ylläpitämiseksi, jotta myös

sairaiden eläinten ultraäänitutkimus on tarvittaessa mahdollista

luotettavasti. Kunnaneläinlääkärin ei ole mahdollista selvittää luotettavasti,

pidetäänkö eläintä tuotantoeläimenä vai lemmikkinä.

 

5) Perustasoinen, esim. vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävä

sairauden hoito myös muille kuin tuotantoeläimille. Työn mielekkyyden

säilyttämiseksi perustasoinen sairauden hoito on syytä sisällyttää

järjestämisvastuuseen täydentävänä palveluna.

 

Muita, kuin lakisääteiseen järjestämisvastuuseen kuuluvia

eläinlääkäripalveluita tarjotaan sisältönsä ja mitoituksensa puolesta

rajatusti ja oikeasuhtaisesti ottaen huomioon julkisen eläinlääkintähuollon

perustehtävä sekä yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien asema.

Palvelut eivät ole erikoiseläinlääkinnän tasoisia ja ne hinnoitellaan

markkinaehtoisesti. Ympäristölautakunta päättää järjestäjän perimät

järjestämisvastuuta täydentävien palveluiden markkinaperusteiset maksut yhdessä ympäristöterveydenhuollon muiden maksujen kanssa erillisellä päätöksellä.

 

 Valmistelija/lisätietoja: Ympäristöjohtaja Sanna Räty, p. 040 3008 270

 

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää, että Haapajärven ympäristöpalveluiden ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen eläinlääkäripalveluiden järjestämisvastuu eläinlääkintähuoltolain 9 §:n nojalla on laajuudeltaan 8 §:n listauksen mukainen. Järjestämisvastuu kattaa yleisen edun kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut. Tällä päätöksellä määriteltävä kunnallinen järjestämisvastuu on Euroopan komission päätöksen 2012/21/EU mukainen alueellinen SGEI-palveluvelvoite (Services of General Economic Interest).

Lisäksi täydentävinä toimenpiteinä järjestämisvastuun ulkopuolelta voidaan järjestää:
1. kuvantamistutkimus tilanteissa, joissa sairaan eläimen asianmukainen tutkimus ja hoito sitä edellyttää
2. leikkaushoito henkeä uhkaavissa tilanteissa
3. koiran sterilaatioleikkaus
4. lisääntymiseen liittyvät tarkastukset ja tutkimukset sekä lisääntymisongelmien hoito myös muille kuin tuotantoeläimille
5. perustasoinen, esimerkiksi vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävä sairauden hoito myös muille kuin tuotantoeläimille.

 

Päätös