RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 68
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pöytäkirjatarkastajien valinta valtuusto
KVALT 27.10.2025 § 68
Kuntalain 107 §:n mukaan hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset pöytäkirjan laatimisesta, tarkastamisesta ja tiedoksiantamisesta (KuntaL 90.1 §:n 2j kohta). Myös pöytäkirjan allekirjoittamisesta määrätään hallintosäännössä (KuntaL 90.1 §:n 2k kohta).
Valtuuston työjärjestyksen 34 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla päätä, että pöytäkirja tarkastetaan muulla tavalla.
Pöytäkirjantarkastus suoritetaan sähköisesti 29.10.2025 mennessä.
Valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (KuntaL 140 §).
Kaupunginvaltuuston päätöksen 12.6.2017 §:n 28 mukaan pöytäkirjantarkastajina toimivat vuorollaan kaksi valtuutettua aakkosjärjestyksessä.
Tarkastuvuorossa on Kangasoja Dima ja Karttunen Päiviö.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |