Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 72



 

Risto Hautakankaan valtuustoaloite ilmaisista uimahallivuoroista haapajärvisille

 

SIVLTK 04.11.2025 § 72  

267/00.01.03.01/2025  

 

 

Valtuutettu Risto Hautakangas on jättänyt aloitteen ilmaisesta uintikerrasta kuntalaisille valtuuston kokouksessa 16.12.2024. Aloitetta perustellaan mm. sen pienillä kustannusvaikutuksilla ja tutustumiskerran mahdollisella kannustamisella uimahallin säännölliseen asiakkuuteen.

Aloite on liitteessä.

 

Sivistysjohtaja ja liikuntakoordinaattori ovat käsitelleet aloitetta talousarvioprosessin 2026 yhteydessä. Hautakankaan aloite nähtiin kannatettavana ja etenkin kuntalaisten hyvinvointia tukevana. Taloudelliset vaikutukset yhden ilmaisen uintikerran osalta ovat vähäiset.

 

Perusopetuksen oppilaat saavat jo kaupungilta ilmaisia uintikertoja, näin ollen aloite koskettaisi perusopetuksen suorittaneita yli 16-vuotiaita haapajärvisiä. Käytännössä ilmainen uintikerta tarjottaisiin yli 16-vuotiaille haapajärvisille vuoden 2026 aikana siten, että ilmainen uintikerta kirjattaisiin uimahallin kassalla käytetyksi.

 

 Valmistelija/lisätietoja: Eilola Merja p. 044 4456 247

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta kannattaa ilmaisen uintikerran tarjoamista yli 16-vuotiaille haapajärvisille vuoden 2026 aikana. Asiasta tiedotetaan kuntalaisia kaupungin ja etenkin liikuntapalvelujen ilmoituksissa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Dima Kangasoja toimi puheenjohtajana asian käsittelyn ajan.

 

 

 

 

 

Risto Hautakankaan valtuustoaloite ilmaisista uimahallivuoroista haapajärvisille

 

KVALT 16.12.2024 § 74  

133/00.01.03.01/2024  

 

 

Risto Hautakangas jätti valtuustoaloitteen otsikon aiheesta. Aloite on pöytäkirjan liitteenä.

 

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja lähetettiin kaupunginhallituksen valmisteluun.