RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 69
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Perusopetuksen kuljetusoppilaat lukuvuonna 2025 - 2026
SIVLTK 04.11.2025 § 69
241/12.02.00.00/2025
Perusopetuslain 32 §:n 1 momentin mukaan, kun perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen koulumatka muuten muodostuu liian vaikeaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen tai oppilaan kuljetusta tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen.
Perusopetuslain 32 §:n 2 momentin mukaan oppilaan päivittäinen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden aikana täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa 17 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia.
Lukuvuonna 2025 - 2026 perusopetuksessa on 219 kuljetusoppilasta,
joiden koulumatka on yli 5 kilometriä. Sivistyslautakunnan päätöksen 27.5.2015 § 42 mukaisesti huoltajat voivat hakea esioppilaalle ja 1.- 2. luokan oppilaalle maksutonta koulukuljetusta, mikäli koulumatka on 3 kilometriä. Huoltajat voivat hakea maksullista koulukuljetusta 3. - 6.-luokan oppilaalle, jonka koulumatka on 3-5 kilometriä. Maksullisen koulukuljetuksen omavastuuosuus on 5 e/päivä tai 3 e/matka (sisarosuusalennus on 50 %), sivistyslautakunnan päätös 3.3.2021 § 19.
Sivistysjohtaja on myöntänyt huoltajan anomuksesta kuljetuksen 1.- 2. luokan 29 oppilaalle ja 3.- 6. luokan 4 oppilaalle. Koulukuljetus on myönnetty huoltajan anomuksesta 15 esioppilaalle. Esiopetuksessa on 19 oppilasta, joiden koulumatka on yli 5 km. Sairauden tai vammaisuuden, tien vaarallisuuden tai erityisopetuksen perusteella kuljetuksen saa 62 oppilasta.
Yhteenveto kuljetusoppilaista liitteenä.
Valmistelija/lisätietoja: Ninna Niskakoski-Vierimaa p. 044 4456 246, Merja Eilola p. 044 4456 247
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |