Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.10.2025/Pykälä 220


 

Ratkaisuvallan siirtäminen kaupunginhallituksen alaisille viranhaltijoille

 

KHALL 28.10.2025 § 220  

246/02.08.00/2025  

 

 

Kuntalain 91 §:n mukaan valtuusto voi hallintosäännössä

siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä.

 

Hallintosäännön 22 §:n mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat päättävät toimikautensa alussa ratkaisuvaltansa siirtämisestä alaisilleen viranhaltijoille tai toimielimelle. Samassa yhteydessä päätetään myös otto-oikeuden käyttämisessä noudatettavista periaatteista sekä viranhaltijapäätösten tiedoksiannosta lautakunnalle, asianosaisille ja kaupungin asukkaille.

 

 

 

 Valmistelija/lisätietoja: Jonna Tamminen, 044 4456 113

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus siirtää ratkaisuvaltaa alaisilleen viranhaltijoille seuraavasti:

Kaupunginjohtaja päättää:

1. projekteihin osallistumisesta kaupunginvaltuuston hyväksymien periaatteiden mukaisesti
2. tilapäisten viranhaltijatyöryhmien perustamisesta ja kaupungin edustajista eri työryhmiin
3. tavaroiden ja palvelujen hankinnasta, kun hankinnan arvo on alle 15.000 euroa hankintaohjeiden mukaisilla periaatteilla
4. varainhoidossa olevista sopimusmuutoksista allokaatiomuutosten osalta

Talous- ja hallintojohtaja päättää:

1. tulosyksiköitä ja kohteita koskevista käyttösuunnitelmista
2. tositteiden hyväksymisestä
3. tavaroiden ja palvelujen hankinnasta, kun hankinnan arvo on alle 10.000 euroa hankintaohjeiden mukaisilla periaatteilla
4. kaupungin omistamien ja aravalainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalintojen ja vuokranmäärityksen valvomisesta sekä muista valvontatehtävistä
5. saatavien poistamisesta kirjanpidosta, kun yksittäinen saatava on alle 1.000 euroa
6. varainhoidossa olevista sopimusmuutoksista allokaatiomuutosten osalta

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja Jonna Tammela ja vs. talous- ja hallintojohtaja Tiina Isotalus ilmoittivat esteellisyydestä asian käsittelyssä (hallintolaki § 27) ja poistuivat kokouksesta päätöksenteon ajaksi.

Tässä pykälässä esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Finnilä.

Hyväksyttiin.