RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.10.2025/Pykälä 229
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2026
KHALL 28.10.2025 § 229
266/02.03.01.00/2025
Valtuustojen tulee kuntalain (410/2015) 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.
Verohallinnon ohjeen mukaan tuloveroprosentti vuodelle 2025 ilmoitetaan kymmenesosan tarkkuudella 17.11.2025 mennessä.
Haapajärven tuloveroprosentti vuonna 2025 on 10,2 %. Tuloveroprosenttiin ei esitetä muutoksia vuodelle 2026.
Valmistelija/lisätietoja: vs. talous- ja hallintojohtaja Tiina Isotalus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Haapajärven tuloveroprosentiksi vuodelle 2025 määrätään 10,2 %
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |