RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 250
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kylien aktivointiraha vuosille 2025-2026
KHALL 18.11.2025 § 250
284/02.05.01.02/2025
Haapajärven kyläneuvosto on perustettu vuoden 2014 helmikuussa. Kyläneuvoston toiminnassa on ollut mukana 10 kyläyhdistystä. Kyläneuvostotoiminnalla pyritään saamaan aikaan kylien kehittymistä sekä lisätä yhteistyötä eri kylien välillä sekä kylien ja kaupungin välillä. Monet kyläyhdistykset ovatkin toteuttaneet kylien kehittämiseksi erilaisia hankkeita ja järjestäneet tapahtumia.
Kylien edelleen kehittämisen ja elävänä pysymisen vuoksi on keskusteltu kaupungin panostuksesta kylien aktivoimiseksi lähtemään erilaisiin kehityshankkeisiin ja toteuttamaan muulla tavoin maaseudun ja kylien elävänä pysymiseksi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kaupungin tuki aktivointirahan muodossa on kylille kannustava ja tarpeellinen.
Aktivointiraha maksetaan erillisestä hakemuksesta ja hakemuksessa on selvitettävä, mihin kohteeseen kyläyhdistys aikoo aktivointirahan käyttää ja millä tavoin se kehittää kylän elinvoimaisuutta.
Valmistelija/lisätietoja: Hille-Mari Tenhovuori puh. 044 4456 115
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää kylien aktivointirahaksi vuosille 2025-2026 yhteensä 40.000 euroa. Aktivointirahaa haetaan kaupungilta vapaamuotoisella hakemuksella kirjaamon kautta. Hankkeiden edellytetään olevan kylien yhteishankkeita, joilla on merkitystä koko Haapajärven kannalta.
Päätös
Muutettu päätösesitys: Kaupunginhallitus päättää kylien aktivointirahaksi vuosille 2025-2026 yhteensä 40.000 euroa. Hakemuksessa on selvitettävä mihin kohteeseen kyläyhdistys aikoo aktivointirahaa käyttää ja millä tavoin se kehittää kylän elinvoimaisuutta Aktivointirahaa haetaan kaupungilta vapaamuotoisella hakemuksella kirjaamon kautta. Hankkeiden edellytetään olevan kylien yhteishankkeita, joilla on merkitystä koko Haapajärven kannalta. Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |