RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2025/Pykälä 80
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lukuvuoden 2026 - 2027 työajat
SIVLTK 10.12.2025 § 80
303/12.00.01.08/2025
Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Asianomaisen ministeriön luvalla työpäivien määrä voi erityisestä syystä olla säädettyä suurempi. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.
Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.
Lukiolain 13 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään mm. opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja työajoista.
Haapajärven koulujen lukuvuoden 2026 - 2027 työajoiksi on ollut kouluilla kaksi esitystä tutustuttavana loka-marraskuun vaihteessa. Esitys 1:ssä lukuvuosi alkaisi keskiviikkona 12.8.2026 ja Helatorstain jälkeinen perjantai olisi työpäivä. Esitys 2:ssa koulutyö alkaisi tiistaina 11.8.2026 ja Helatorstain jälkeinen perjantai olisi vapaapäivä. Rehtoriryhmän kokouksessa 13.11.2025 käsiteltiin koulujen vastaukset. Liitteessä oleva, vaihtoehto 2:n mukainen, työaikaehdotus oli saanut yli 90 % kouluilla annetuista äänistä, ja rehtoriryhmä hyväksyi sen muutoksitta.
Liitteessä on esitys Haapajärven koulujen työajoiksi lv. 2026 - 2027.
Lukuvuoden koulutyö alkaa tiistaina 11.8.2026. Esioppilaiden koulutyö alkaa maanantaina 17.8.2026. Syyslukukauden koulutyö päättyy lauantaina 19.12.2026. Kevätlukukausi alkaa torstaina 7.1.2027 ja lukuvuosi päättyy lauantaina 5.6.2027.
Lukuvuoden loma-ajat ovat syysloma (vko 43), joululoma 20.12.2026 - 6.1.2027 ja talviloma (vko 10).
Valmistelija/lisätietoja: Eilola Merja, p. 044 4456 247
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy Haapajärven koulujen lukuvuoden 2026 - 2027 työajat.
Päätös
Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |