RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.12.2025/Asianro 12
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Sopimus Jokilaaksojen Nuorten Tuki ry:n kanssa nuorten työpajatoiminnasta sekä etsivästä nuorisotyöstä
KHALL 09.12.2025
261/00.04.02/2025
Kaupunginjohtajalle kuuluu Kuntalain 92 §:n mukainen otto-oikeus lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin. Otto-oikeutta käytetään, jotta kaupunginhallituksella on mahdollisuus arvioida asian vaikutukset, sopimukselliset velvoitteet ja taloudelliset sekä toiminnalliset seuraukset ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Kaupunginjohtaja päätti 20.11.2025 § 2/2025 ottaa Kuntalain 92 §:n nojalla sivistyslautakunnan 4.11.2025 (§ 73) tekemän päätöksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi
Haapajärven kaupungin ja Jokilaaksojen Nuorten tuki ry:n (JNT) kolmivuotiset ostopalvelusopimukset nuorten työpajan toiminnasta (75 000 e/v.) sekä etsivän nuorisotyön toiminnasta (15 000 e/v.) ovat päättymässä. Haapajärven kaupungin edustajat, kaupunginjohtaja Jonna Tamminen ja sivistysjohtaja Merja Eilola ovat neuvotelleet Jokilaaksojen Nuorten tuki ry:n edustajien kanssa sopimuksen jatkoon liittyvistä muutoksista ottaen huomioon kaupungin lisääntyneet vastuut työllisyyspalveluissa sekä muutostarpeet nuorisopalveluihin liittyen.
Kaupunki on antanut JNT ry:lle pohdittavaksi kaksi vaihtoehtoa:
b. Sopimusta jatketaan vuodelle 2026. Velvoitetta nuorisotalo Stollen arki-iltojen aukiolosta ei olisi, mutta nuorten työpajan ostosummaa pienennettäisiin 75 000 eurosta 45 000 euroon. Etsivä nuorisotyön ostosumma säilyisi entisellään 15 000 eurossa.
Jokilaaksojen Nuorten tuki ry:n hallitus on tehnyt vastatarjouksen Haapajärven kaupungille. Vastine on liitteessä.
Haapajärven kaupunginhallitus on palkannut syksyllä 2025 konsulttiyrityksen selvittämään kaupungin organisaatiorakennetta. Selvitystyöhön sisältyvät myös työllisyys- ja hyvinvointipalvelujen sekä nuorisotoimen organisaatiorakenne. Selvitystyö on vielä kesken. Näin ollen vuotta pidemmän sopimuksen tekeminen ei ole mahdollista. Haapajärven kaupungin talous ei myöskään mahdollista sopimuksen euromäärien lisäämistä. Nämä reunaehdot on kerrottu puhelimitse JNT ry:n edustajalle 27.10.2025.
Lisäksi on selvitettävä, miten hankintalaki tulkitsee sopimuksen kilpailutuksen. Haapajärven kaupunki on ostanut palvelua JNT ry:ltä vuodesta 2010 ja palvelun ostoa ei ole koskaan kilpailutettu. Palvelun tuottajalla tulee olla AVI:n myöntämä järjestämislupa etsivän nuorisotyötä varten.
Valmistelija/lisätietoja: Jonna Tamminen
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään Jokilaaksojen Nuorten tuki ry:n kanssa jatkosopimuksen, joka on vaihtoehto a:n mukainen. Haapajärven kaupunki jatkaa ostopalvelusopimusta vuoden 2026 loppuun saakka nykyisillä ostosummilla 75 000 e ja 15 000 e. JNT ry jatkaa K-16-kahvilan toimintaa sekä vastaa kahtena arki-iltana nuorisotalo Stollen valvonnasta ja toiminnasta. Kaupunginhallitus valtuuttaa yhteistyöhön JNT ry:n kanssa sivistysjohtajan sekä työllisyys- ja hyvinvointikoordinaattorin. Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että osana työllisyydenhoidon kokonaisuuden selvittämistä huomioidaan hankintalain vaatimukset.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |