RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2026/Pykälä 33
Kuntien Hetapalvelut Oy:n osakkeiden ostaminen
KVALT 16.06.2026 § 33
142/02.08.00/2026
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se päättää ostaa Kuntien Hetapalvelut Oy:n osakkeita viisi kappaletta hintaan 200 euroa/ osake ohjeistaa talous- ja hallintojohtajaa sekä kaupunginjohtajaa käytäviä neuvotteluja varten.
Päätös
Hyväksyttiin.
KHALL 15.06.2026 § 119
Haapajärven kaupungin yt-neuvottelujen yhtenä tuloksena kaupunginhallitus on kokouksessaan 5.5.2026 § 68 päättänyt ulkoistaa kaupungin omien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen tuottamisen. Tämän perusteella on yleishallinnossa selvitetty vaihtoehtoja toteuttaa tämä päätös.
Vaihtoehdossa yksi palveluiden järjestäminen järjestetään yhteistyössä Kuntien Hetapalvelut Oy:n kanssa omistaja-asiakkaana. Tässä vaihtoehdossa kaupungin työntekijät siirretään liikkeenluovutuksella Hetapalvelujen työntekijöiksi. Kuntien Hetapalvelut Oy on omassa hallituksen kokouksessaan päättänyt, että hankintalain uudistuksesta johtuvien uudelleenjärjestelyjen johdosta sillä on mahdollisuus ottaa uusi omistajaasiakas. Neuvottelujen käynnistämiseksi on keskusteltu siitä, että Haapajärven kaupunki ostaa Hetapalvelujen osakkeita viisi kappaletta hintaan 200 euroa/kappale. Tässä vaihtoehdossa huomioidaan uusi hankintalaki ja sen vaatimukset.
Toisena vaihtoehtona on esille noussut yhteistyö Haapaveden kaupungin kanssa. Tässä vaihtoehdossa kaupungin talous- ja henkilöstöhallinnon työntekijöitä ei liikkeenluovutuksella siirretä uudelle työnantajalle, vaan he jatkavat kaupungin omina työntekijöinä. Palvelut kuitenkin tuotetaan kummallekin kaupungille, mikä kohtuullistaa kummankin kaupunkin kustannuksia ja mahdollistaa muitakin synergiaetuja. Myös tätä vaihtoehtoa valmistellaan huomioiden hankintalain vaatimukset.
Tällä päätöksellä kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hallintosäännön 19-20 §:n mukaisesti päättää hankkia Kuntien Hetapalvelut Oy:n osakkeita neuvottelujen mahdollistamiseksi. Lisäksi kaupunginhallitus linjaa ja ohjeistaa talous- ja hallintojohtajaa sekä kaupunginjohtajaa neuvotteluja varten talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestämiseksi. Hetapalvelujen osakassopimus ja yhtiöjärjestys ovat liitteenä. Ne ovat julkisuuslain 24.1 § 17 kohdan mukaisesti salassa pidettäviä. Kokouksessa esitellään laskelmat palvelujen järjestämisen kustannuksista.
Valmistelija/lisätietoja: talous- ja hallintojohtaja Marianne Ahmaoja 044 4456 132
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se päättää ostaa Kuntien Hetapalvelut Oy:n osakkeita viisi kappaletta hintaan 200 euroa/ osake ohjeistaa talous- ja hallintojohtajaa sekä kaupunginjohtajaa käytäviä neuvotteluja varten.
Päätös
Mirjami Räisänen ilmoitti esteellisyydestään (hallintolaki 28.1 § 3 kohta) ja poistui kokouksesta.
Hyväksyttiin.