RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2026/Pykälä 24
Pöytäkirjatarkastajien valinta valtuusto
KVALT 16.06.2026 § 24
Kuntalain 107 §:n mukaan hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset pöytäkirjan laatimisesta, tarkastamisesta ja tiedoksiantamisesta (KuntaL 90.1 §:n 2j kohta). Myös pöytäkirjan allekirjoittamisesta määrätään hallintosäännössä (KuntaL 90.1 §:n 2k kohta).
Valtuuston työjärjestyksen 34 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla päätä, että pöytäkirja tarkastetaan muulla tavalla.
Pöytäkirjantarkastus suoritetaan sähköisesti viimeistään 18.06.2026.
Valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (KuntaL 140 §).
Kaupunginvaltuuston päätöksen 12.6.2017 §:n 28 mukaan pöytäkirjantarkastajina toimivat vuorollaan kaksi valtuutettua aakkosjärjestyksessä.
Tarkastuvuorossa on Vähäkangas Tomi ja Välikangas Aleksi.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Aleksi Välikangas ja Väinö Wassholm. Matti Viitala ja Voitto Rapinoja saapuivat tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.11.
____________
Ptk tark.