RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.09.2026/Pykälä 40
Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
KVALT 07.09.2026 § 40
Kaupunginvaltuuston tämänkertainen kokouskutsu on julkipantu kaupungin ilmoitustaululle, lähetetty valtuutetuille ja ensimmäisille varavaltuutetuille sekä julkaistu tietoverkossa 02.09.2026.
Valtuusto on siten kutsuttu koolle kuntalain ja kaupunginvaltuuston työjärjestyksen mukaisesti.
Kokous on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista (18) on saapuvilla.
Puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Poissa olivat: Aitto-oja Markku, Holmström Mikko, Mäkelä Markku, Tiitto Niina ja Välikangas Aleksi.
Paikalla varavaltuutetut Kokkoniemi Hannu, Viitala Matti, Tilvis Iiris ja Tervakoski Jukka.
Liitteenä läsnäololuettelo.
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
____________
Ptk tark.