RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.09.2026/Pykälä 48
Talouskatsaus 1.1.-30.6.2026
KVALT 07.09.2026 § 48
91/02.02.02/2026
Liitteinä osavuosikatsaus 1-6/2026 (ulkoiset tulot ja menot).
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen ja lähettää edelleen tiedoksi valtuustolle osavuosikatsauksen 1-6/2026.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
KHALL 01.09.2026 § 157
Kuluvan vuoden toista kvartaalia leimasivat, edellisen vuoden tapaan, yhteistoiminta- eli muutosneuvottelut, joiden pohjalta kaupunginhallitus ja valtuusto päättivät taloutta tasapainottavista toimista kesäkuussa.
Alkuvuodelle leimaavaa on ollut tulojen toteutuminen ennakoitua pienempänä. Tähän ovat vaikuttaneet tiettyjen erien, kuten kiinteistöverotulojen, kirjautuminen vasta syksyllä.
Osaltaan tulosta painaa alaspäin myös se, että osa menoista on alkuvuosipainotteisia. Tällaisia kustannuksia ovat esimerkiksi kuntayhteistyön edellyttämät yhteistoimintamaksut. Toimintakuluissa korostuvat vuoden ensimmäisellä puolikkaalla muut toimintakulut, joissa merkittävimmät erät ovat erilaiset tiloista ja laitteista maksettavat vuokrat.
Vuoden ensimmäisen puoliskon toteuman mukaisesti toimintatuottoja on kertynyt noin 2,3 miljoonaa euroa (50,6 %), verotuloja vajaat 7,6 miljoonaa euroa (42,4 %). Menojen toteuma oli yhteensä noin 12,5 miljoonaa euroa (51,2%). Tulos oli poistojen jälkeen noin -1,46 miljoonaa euroa.
Liitteinä osavuosikatsaus 1-6/2026 (ulkoiset tulot ja menot).
Valmistelija/lisätietoja: Talous- ja hallintojohtaja Marianne Ahmaoja 044 4456 132
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen ja lähettää edelleen tiedoksi valtuustolle osavuosikatsauksen 1-6/2026.
Päätös
Hyväksyttiin.