Dynasty tietopalvelu
Haapajärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.09.2026/Pykälä 255


Kokousasian teksti

 

Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2026

 

KHALL 22.09.2026 § 255  

188/02.05.01.01/2026  

 

 

Haapajärven kaupunki on ollut arviointimenettelyssä vuodesta 2022 lähtien. Vuoden 2025 tilinpäätös oli ylijäämäinen, minkä johdosta kaupunki irtaantui niukasti (1 871,21 €) arviointimenettelystä. Taseeseen jäi kuitenkin katettavaa ja rahastoihin alas kirjattavaa, mikä yhdessä vuoden 2026 ennakoitua heikomman verotulokehityksen kanssa aiheuttaa paineita talouden tasapainolle ja uhkaa painaa vuoden 2026 tuloksen jälleen alijäämäiseksi.

 

Kaupunki on tästä syystä ryhtynyt toimiin talouden tasapainottamiseksi kuluvan talousarviovuoden ja tulevien taloussuunnitelmavuosien aikana. Kevään 2026 aikana käytiin laajat, koko henkilöstöä koskevat, yt- eli muutosneuvottelut, joiden toimet ulottuvat aina vuoteen 2028 asti. Kaupunginhallitus ja -valtuusto päättivät näiden neuvottelujen pohjalta taloutta tasapainottavista toimista, joiden toimeenpano on aloitettu välittömästi. Näiden toimien vaikutukset näkyvät täysimääräisinä vuonna 2029.

 

Kaupungin taloudellista tilannetta kriisikuntakriteerien valossa painaa myös keskimääräistä korkeampi kuntaveroprosentti. Myös lainojen kokonaismäärä on huomattavan korkea, vaikkakin se johtuu välttämättömistä investoinneista, kuten terveistä kouluista.

 

Tulevaisuuden näkymät kaupungissa ovat valoisammat. Yritysten investointikiinnostus vaikuttaisi johtavan tulevien vuosien aikana työllisyyden suotuisaan kehitykseen alueen yrityksissä ja uusien yritysten syntymiseen tai tuloon Haapajärven alueelle. Jotta tämä ennakoitu myönteinen kehitys pääsisi alkuun suotuisissa olosuhteissa, kaupunki hakee harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta.

 

Valtiovarainministeriön hakukirje (VN/23079/2026) sekä Haapajärven kaupungin hakemus harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksesta ovat liitteenä. Yhteenveto kaupungin taloudellisesta tilanteesta kriisikuntakriteerien valossa on oheismateriaalina.

 

 

 Valmistelija/lisätietoja: Marianne Ahmaoja puh. 044 4456 132

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää hakea harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta liitteenä olevan hakemuksen mukaisesti.

 

Päätös

Hyväksyttiin.