Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 86


 

Palkkaeräneuvottelujen aloittaminen

KHALL 23.04.2024 § 86  

100/01.02.00.00/2024  

 

 

Työnantajan ja henkilöstön edustajat ovat neuvotelleet hyvässä yhteistoiminnassa 1.6.2024 jaettavien kehittämiserän ja paikalliserän jakamisesta sopimuksittain. Paikallisten ja kehittämiserien jakamista on ohjeistettu Kunta- ja hyvinvointityönantajien (KT) yleiskirjeissä 4-9/24 ja 12/24. Näiden lisäksi sopimuksittain palkkoja korotetaan yleiskorotuksella, jonka kokonaismäärä on 2,27 %. Joissakin sopimuksissa tämä korotus on jaettu osiin ja korotuksia on tehty jo 1.10.2023 (LS), 1.2.2024 (LS) ja 1.5.2024 (OVTES).

 

Neuvotteluissa päätettiin jakaa erät sopimuksittain yhtenä eurojen kokonaisuutena, KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhdessä antamien ohjeiden mukaisesti, pääasiassa tehtäväkohtaisiin palkkoihin. Samalla kuitenkin päätettiin tarkistaa sopimuksittain henkilökohtaisten lisien määrä. Mikäli henkilökohtaisia lisiä puuttui, päätettiin osa jaettavasta palkkaerästä kohdentaa henkilökohtaisiin lisiin ja jakaa viime vuonna tehtyjen arvioiden pohjalta tai mikäli sellaiset puuttuvat, esihenkilön samalla tavalla nyt tekemien arvioiden perusteella.

 

Esityslistan kirjoittamisen aikaan neuvottelut ovat vielä hieman kesken. Lopullinen neuvottelutulos esitellään kokouksessa ja liitetään sen jälkeen pöytäkirjaan liitteeksi. Neuvottelutulos käsitellään yhteistyötoimikunnassa 22.4.2024 ja sen päätös esitellään kokouksessa.

 

 Valmistelija: Marianne Ahmaoja, 044 4456 132

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy neuvottelujen tuloksen ja vahvistaa paikallis- ja kehittämiserien jakamisen neuvottelutuloksen mukaisesti 1.6.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin. Päätettiin myös, että KVTES:n jaettavan summan jaossa ovat mukana kaikki, myös kaupunginjohtaja.

 

 

 

 

 

 

KHALL 26.03.2024 § 58 

 

 

 

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat (KT) ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat neuvotelleet vuoden 2024 sopimuskorotuksista. Neuvottelujen tuloksen asovituista sopimuskorotuksista on tiedotettu työnantajia KT:n yleiskirjeillä 2-9. Näistä Haapajärven kaupungin henkilöstöä koskevat yleiskirjeissä 4-9 annetut ohjeet.

 

Sopimuskorotukset tulevat voimaan 1.6.2024 alkaen, paitsi lääkärisopimuksen liite 5 (eläinlääkärit) keskitetty erä, joka tuli voimaan jo 1.2.2024 alkaen ja on suuruudeltaan 1,7 %. Se tuli kohdentaa tehtäväkohtaiseen palkkaan tai siihen rinnastettavaan kuukausipalkkaan.Kyseinen korotus on jo tehty palkkaohjelmaan 1.2.2024 alkaen.

 

Lisäksi OVTES sisältää erillisen 1.5.2024 voimaan tulevan 0,77 % yleiskorotuksen. Tämä korotus lisätään palkkaohjelmaan tulemaan voimaan 1.5.2024 KT:n ohejieden mukaisesti. Näiden sopimuskorotusten osalta paikallista neuvottelua ei käydä, vaan niistä on sovittu keskusneuvottelutasolla.

 

Neuvotteluissa sovitaan yleiskorotuksen, paikallisen järjestelyerän sekä kehittämisohjelman paikallisen ja keskitetyn erien jakamisesta. Neuvotteluja ohjaa keskusneuvottelutasolla saavutettu sopimus, joiden reunaehdot on selvitetty KT:n yleiskirjeissä.

 

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) 3 §:n mukaisesti yhteistoiminnan osapuolia ovat Haapajärven kaupunki ja sen palveluksessa oleva henkilöstö. Haapajärven kaupungissa yhteistoimintalain 14 §:n mukaisena yhteistoimintaelimenä toimii yhteistyötoimikunta, jossa henkilöstöllä on omat edustajansa.

 

Yleiskirjeissä esitettyjen ohjeistuksien mukaisesti myös sopimuskorotuksista on neuvoteltava yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa ennen kuin ne hyväksytään. Kuntalain (410/2015) 39 §:n ja Haapajärven kaupungin hallintosäännön 27 §:n mukaisesti yleinen ratkasiuvalta henkilöstöasioissa on kaupunginhallituksella. Tämän perusteella kaupunginhallitus vahvistaa yhtiestoiminnassa saavutetun neuvottelutuloksen sopimuskorotusten jaosta.

 

Neuvottelujen sujuvuuden näkökulmasta on perusteltua, että varsinaisen neuvottelun käyvät henkilöstön edustajina pääluottamusmiehet, luottamusmiehet tai muut henkilöstön valitsemat henkilöt (yhteistoimintalaki 3 § ja KVTES pääsopimus 3 § 2 momentti) sekä työnantajan edustajina johtoryhmän jäsenet talous- ja hallintojohtajan johdolla.

 

Huhtikuussa 2024 käytävien sopimusneuvottelujen aloittamista käsitellään yhteistyötoimikunnan kokouksessa 25.3.2024 ja neuvottelujen tulos käsitellään ensin yhteistyötoimikunnassa, jonka jälkeen se tulee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi huhtikuussa 2024.

 

 Valmistelija/lisätietoja: Marianne Ahmaoja, 044 4456132

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa johtoryhmän talous- ja hallintojohtajan johdolla työnantajan edustajina käymään yhteistoimintaneuvottelut sopimuskorotuksista 1.6.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.