Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 128


2 Henkilöstöhallinnon ohjeita Haapajärvi kesä 2024

 

Henkilöstöhallinnon ohjeen päivitys

 

KHALL 18.06.2024 § 128  

188/01.00.00/2023  

 

 

Kaupungin henkilöstölle tehtiin maaliskuussa kysely etätyön mahdollisuuksista. Yleisenä näkemyksenä vastanneet (42 vastausta) pitivät riittävän väljiä etätyöohjeistuksia, jolloin ne sopeutuvat joustavasti kunkin työtehtäviin ja vaihteleviin tilanteisiin arjessa. Puolet vastaajista piti nykyistä kahta päivää viikossa liian pienenä etätyöpäivien määränä viikossa ja toivoi päiviä voivan olla enemmän. Myös sijoittamista viikonlopun yhteyteen pidettiin tärkeänä. Vastaajista 45,24 % toivoi mahdollisuutta sijoittaa etätyöpäiviä maanantaille ja perjantaille, ja 30,95 % toivoi sijoittamista maanantaille tai perjantaille. Myös etätyöpäivien tasoittumisjakson pituutta toivottiin jatkettavaksi viikosta.

 

Toisaalta moni vastaajista piti nykyistä järjestelmää suurelta osin toimivana. Lisäksi toivottiin huomioitavaksi sekä työnantajan että työntekijän näkökulmat.

 

Tämän palautteen pohjalta on etätyöohjeeseen tehty muutama tarkennus, joita käsitellään yhteistyötoimikunnassa 17.6.2024. Yhteistyötoimikunnan kommentit tuodaan hallituksen kokoukseen tiedoksi.

 

Lisäksi henkilöstöhallinnon ohjeeseen on korjattu liukuma-aikoihin aamun liukuma-aika päättymään kello 9.00 ja liukumasaldojen pitämiseen on lisätty mahdollisuus käyttää liukumia joulun aikaan. Muutokset on merkitty ohjeeseen ruskealla.

 

Henkilöstöhallinnon ohje on liitteenä. Henkilöstökyselyn vastaukset esitellään kokouksessa.

 

 Valmistelija/lisätietoja: Marianne Ahmaoja, 044 4456 132

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan henkilöstöhallinnon ohjeen tuleman voimaan muutetussa muodossa 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.