Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 159


 

Vetoomus koskien varhaiskasvatuksen henkilöstöä

 

KHALL 10.09.2024 § 159  

106/02.02.02/2024  

 

 

Haapajärven kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijät ovat jättäneet 21.8.2024 vetoomuksen (liite) koskien varhaiskasvatuksen henkilöstön lomautuksia.

 

Haapajärven kaupunginhallitus on 18.6.2024  § 131 päättänyt koko kaupungin henkilöstöä koskevasta lomauttamisesta 10 työpäivän ajaksi.

 

Varhaiskasvatuslaki määrittää henkilöstömitoituksen ja vetoomuksessa esitetyn mukaisesti lomautusten järjestämistä hankaloittavat jo sovitut lomarahan vapaaksivaihdot sekä palkattomat vapaat.

 

Työnantajalla on velvollisuus kohdella työntekijöitä tasapuolisesti, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. Tasapuolinen kohtelu perustuu työsopimuslakiin (luku 2, § 2) ja tarkoittaa sitä, että työnantajan on kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti. Tasapuolisesta kohtelusta voidaan poiketa vain, jos siihen on olemassa työntekijän tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltu syy.  

 

Esihenkilöille on annettu ohjeet lomautusten toteuttamiseksi ja lomautuksia voidaan pitää yksittäisinä päivinä, lyhennettynä työpäivänä tai useampia päiviä yhtäjaksoisesti. Lomautukset eivät saa aiheuttaa sijaistarvetta. Mikäki lomautuksen aikana tulee äkillinen tarve (esim. sairastuminen) sijaiselle, tulee työtä tarjota ensiksi lomautetuille työntekijöille.

 

Vetoomus oheismateriaalina.

 

 

 Valmistelija/lisätietoja: Jonna Tamminen, 044 4456 113

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää pitää lomautuspäätöksen voimassa varhaiskasvatuksen vastuualueella, mutta jatkaa lomautusaikaa 30.6.2025 saakka, jolloin lomautuksia on helpompi järjestää.

 

Päätös Hyväksyttiin.