Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.10.2025/Pykälä 87



 

Karvosenkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavoitus

TEKLA 30.10.2025 § 87  

66/10.02.02/2025  

 

 

Neoen Renewables Finland Oy on tehnyt liitteen mukaisen kaavoitusaloitteen Haapajärven kaupungille osayleiskaavan laatimisesta Karvosenkankaan alueelle.

Hankealueelle on suunniteltu sijoitettavan enimmillään n. 26 voimalaa, joiden yksikköteho olisi 7–10 MW, jossa voimaloiden maksimikorkeus olisi noin 300 metriä. Lisäksi hanketoimija selvittää mahdollisuuksia kehittää alueen yhteyteen myös aurinkovoimaa ja akkuvarastoa.

 

Alustavana suunnittelualueena on liitteessä 1. esitetty hankealue. Hankealue ja myöhemmin kaava-alue tarkentuvat osayleiskaavaprosessin kuluessa.

 

Aikataulutavoite on että ympäristövaikutusten arviointiprosessi ja kaavan laatiminen aloitetaan yhteismenettelynä vuoden 2026 aikana ja kaava olisi valmis hyväksymiskäsittelyyn loppuvuodesta 2028.

 

Hankealueella on vireillä myös Kopsan kaivoshanke. Tuulivoimahankkeen ja kaivoshankkeen osapuolet ovat neuvotelleet keskenään aluerajauksista ja päässeet niistä sopimukseen. Liitteenä kaivostoimijan kaavoitusaloitetta koskeva lausunto.

 

 

 Valmistelija: Jouni Laajala p. 044-4456 147

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää käynnistää Karvosenkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laadinnan sekä siihen liittyvät AKL:n mukaiset ympäristöselvitykset ja vaikutusten arvioinnit.
Hakija vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista, kuulutus- yms. kuluista, sekä hankkeen aikana kaupungille muista aiheutuneista kustannuksista.
Hakija hyväksyttää hankkeesta vastaavan kaavoituskonsultin kaupungilla. Kaavanlaatimisesta tehdään erillinen kaavoitussopimus.
Lisäksi tekninen lautakunta edellyttää kaavoituspäätöksessään, että Karvosenkankaan tuulivoimahanke ei saa vaarantaa Kopsan kaivoshankkeen toteutumista, ja kaupunkia sekä kaivostoimijaa tulee informoida säännöllisesti hankkeen etenemisestä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin, että puheenjohtaja ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyyn, ja teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Väinö Wassholmin tilalle oli valittuna toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi Juhani Niemi tätä kokousasiaa varten. Puheenjohtajana toimi Väinö Wassholm ja Raimo Salomaa poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi klo 21.28 - 21.36 (hallintolaki 28 §). Lisäksi merkittiin tiedoksi, että Harri Finnilä ja Teija Myllylä ilmoittivat olevansa esteellisiä asian käsittelyyn ja poistuivat kokouksesta klo 21.28 alkaen.