RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 248
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työpaja Warikon henkilöstösuunnitelma vuodelle 2026 ja siihen liittyvät täyttöluvat
KHALL 18.11.2025 § 248
282/01.00.00/2025
Työpaja Warikon henkilöstösuunnitelma ja toiminta vuodelle 2026 esitellään kokouksessa.
Valmistelija/lisätietoja: vs. talous- ja hallintojohtaja Tiina Isotalus, työllisyys- ja hyvinvointikoordinaattori Tiina Pietikäinen-Liuska
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus myöntää täyttöluvat työpaja Warikon henkilöstösuunnitelman mukaisesti.
Päätös
Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen jäsen Tomi Vähäkangas ilmoitti esteellisyydestä asian käsittelystä ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Vähäkankaan lähiomainen on palvelussuhteessa työpaja Warikolla. Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 1 kohdassa tarkoitetun osallisuus- eli asianosaisjäävin perusteella, mikäli hän tai hänen läheisensä on asianosainen. Kaupunginhallitus 1) hyväksyi liitteen mukaisen henkilöstösuunnitelman ja 2) myönsi Warikon täyttöluvat seuraavasti: Yksilö- ja työvalmentaja ajalle 1.1.-31.12.2026 sekä työvalmentaja ja asiakaspalvelija ajalle 1.1.-30.6.2026. Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginhallitus piti tauon klo 18:15 - 18:25.
| Edellinen asia | Seuraava asia |