Dynasty tietopalvelu Haku RSS Haapajärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.haapajarvi.fi:443/D10_Haapajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 19.03.2026/Asianro 9



 

Pysäysperän asemakaava

TEKLA 19.03.2026    

289/10.02.03/2025  

 

 

Tekninen lautakunta päätti marraskuun kokouksessa (TEKLA 27.11.2025 § 91) Pysäysperän alueen asemakaavan laatimisen käynnistämisestä. Kaavan laatimisella suunnitellaan ja ohjataan alueen maankäyttöä ja rakentamista tarkemmalla tasolla kuin osayleiskaava.

Kaavan tarkoituksena on mahdollistaa energiaintensiivisen teollisuuden toimintojen sijoittuminen alueelle huomioiden mm. alueen maankäyttö, luonto- ja maisema-arvot sekä alueen kautta kulkevat sähkönsiirtolinjat.

Asemakaava laaditaan oikeusvaikutteisena alueidenkäyttölain 54 §:n edellyttämien sisältövaatimusten mukaisesti.

 

Kaavan laatijaksi valittu Sweco Finland Oy on laatinut liitteenä olevan valmisteluvaiheen (kaavaluonnos) aineiston, joka sisältää muun muassa kaavaselostuksen, kaavakartan sekä kaavan laatimisen yhteydessä edellytettäviä selvityksiä. Joidenkin selvitysten osalta työ jatkuu edelleen.

Suunnittelualue sijaitsee noin 5 kilometriä Haapajärven taajamasta pohjoiseen Fingridin kantaverkon Pysäysperän sähköaseman vieressä. Suunnittelualue on pääasiassa metsätalouskäytössä olevaa metsää ja pieneltä osin peltoaluetta.

Asemakaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 200 ha.

 

Asemakaavan valmistelutyön yhteydessä on valmistunut osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (AKL 63 §) asiakirja, jonka tarkoitus on tehdä kaavaprosessin kulku ja vaikutusten arviointi läpinäkyväksi ja ennakoitavaksi kaikille osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kuvataan kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma kaavaprosessin osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä, sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Tarvittavat selvitykset ja vaikutusten arvioinnit tuotetaan kaavatyön aikana.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tavoitteet:

  1. Tiedottaa kaavahankkeesta
    • selventää kaavan tarkoituksen, suunnittelualueen rajaukset ja pääsisällön
  2. Määritellä osalliset
    • listaa kaikki tahot, joihin kaavalla voi olla vaikutuksia (asukkaat, maanomistajat, viranomaiset, yhdistykset, yritykset)
  3. Kuvata osallistumismahdollisuudet
    • ilmoittaa, missä vaiheissa ja millä tavoin osalliset voivat esittää mielipiteitään ja vaikuttaa kaavan sisältöön
  4. Esittää kaavaprosessin kulku ja aikataulu
    • kuvaa valmisteluvaiheen, ehdotusvaiheen ja hyväksymisvaiheen etenemisen ja arvioidut ajankohdat
  5. Suunnitella vaikutusten arviointi
    • määrittää, mitä vaikutuksia arvioidaan (ympäristö, sosiaaliset, taloudelliset, maisema- ja kulttuuriperintövaikutukset) ja millä menetelmillä
  6. Mahdollistaa OAS:n täydentäminen
    • osalliset voivat pyytää suunnitelman täydentämistä, jos sen sisältö ei ole riittävä vaikutusten arvioimiseksi

 

 

  1. Edistää läpinäkyvyyttä ja hyväksyttävyyttä
    • ehkäisee ristiriitoja ja väärinkäsityksiä selkeän ja avoimen suunnitteluprosessin avulla.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma liitteenä.

 

 

 Valmistelija: Jouni Laajala p. 044-4456 147

 

 

Päätösehdotus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 62 §) mukaan kaavaa valmisteltaessa tulee osallisille varata mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä esittää mielipiteensä asiasta. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA 30 §) mukaisesti asemakaavan valmisteluaineisto voidaan asettaa nähtäville mielipiteiden esittämistä varten. Lisäksi kaavasta pyydetään lausunnot keskeisiltä viranomaisilta ja yhteistyötahoilta.

 

 Tekninen lautakunta asettaa Pysäysperän asemakaavan valmisteluvaiheen aineiston nähtäville 24.3. – 30.4.2026, sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville 24.3.2026 alkaen koko kaavaprosessin ajaksi.

 Asemakaavaluonnoksesta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pyydetään lausuntoja 30.4.2026 mennessä seuraavilta: Lupa- ja valvontavirasto (LVV), Pohjois-Suomen Elinvoimakeskus, Pohjois-Pohjanmaan Museo, Museovirasto, Pohjois-Pohjanmaan Liitto, Liikenteen turvallisuusvirasto Traficom, Väylävirasto, Suomen Erillisverkot Oy, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, Puolustusvoimien pääesikunta, 3. Logistiikkarykmentti ja räjähdekeskus, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos, Haapajärven kaupungin ympäristöpalvelut, luottamuselimet ja tytäryhtiöt, Nivalan kaupunki, Haapaveden kaupunki, Kärsämäen kunta, Pyhäjärven kaupunki ja Reisjärven kunta.
Valmisteluaineiston nähtävilläolon aikana muilla osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus esittää yllämainittuun päivämäärään mennessä mielipiteensä kaavaluonnoksesta.

  

 

Päätös

  

 

 

 

 

 

 

TEKLA 27.11.2025 § 91 

 

 

 

Pysäysperän osayleiskaavan laadinta on käynnistetty teknisen lautakunnan kokouksessa 20.2.2025 (TEKLA 27.11.2025).

Kaavoitustyön kuluessa on tullut esille tarve käynnistää myös asemakaavatasoisen kaavan laatiminen Fingridin sähköaseman ympäristöön. Laadittavan kaava-alueen rajausta tarkastellaan kaavatyön kuluessa.

Laadittavalla asemakaavalla pystytään tarkemmin ohjaamaan alueen maankäyttöä ja rakentamista, sekä myös nopeuttamaan rakentamisen lupaprosessia.

Asemakaavan laatimisesta on pyydetty tarjoukset. Tarjouspyyntö ja tarjousten avaamispöytäkirja liitteinä.

 

 Valmistelija: Jouni Laajala p. 044-4456 147

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää käynnistää Pysäysperän asemakaavan laadinnan ja kuuluttaa kaavan laadinnan vireille. Kaavan laatijaksi valitaan edullisimman tarjouksen tehnyt Sweco Finland Oy, 22 100 euron hintaan alv. 0%.
Kaavoitustyöstä vastaavana suunnittelijana toimii arkkitehti Juho Bucht.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.